tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

The Friday Night Knitting Club - elokuva tulossa tänä vuonna

Tänä kesänä sain luettua vain ensimmäisen osan eli Pieni lankakauppa-romaanin
Kate Jacobsin neuleromaaneista.
Siirappinen, mutta mukavaa luettavaa, jos rakastaa neulomista. Aina kun käänsin sivun, niin odotin, milloin kirja loppuisi. Uuvuttavan pitkä, mutta lukemisen arvoinen.
Samalla tulee mieleen omat muistot siitä, kuinka aloitin neulomaan ja tutustuin lankamaailmaan ja hämmästelin kädentaitoani, jota en olisi uskonut löytäväni itsestäni.

Sain selville, että elokuva on tulossa syksyllä 2013. 
Tulee vähän kiire lukea kaksi seuraavaa kirjaa, mutta elokuva käsittelee vain ensimmäistä osaa.

Villa Hakkari -kierros

Viime sunnuntaina klo 19 jälkeen päätimme lähteä pyörällä katsomaan "vanhaa kaupunkia",
vaikka se oli jo kiinni, mutta kyllä siellä sai liikkua. Ihana paikka ja aivan kosken vieressä!

Ensin piti ensin käydä tervehtimässä näitä lampaita, jotka ovat harvinaista rotua.
Yleensä näkee suomenlampaita, mutta nämä ovat kainuulaisia harmaksia. Nevör höörd!




144 kasvia pitäisi tunnistaa - täytyy palata uudelleen päiväsaikaan ja katsoa kasvit läpi!

Kartano Villa Hakkari - sieltä saa maukasta lounasta tiistaista perjantaihin klo 11 - 15

Seuraavissa kuvissa rakennukset museoraitilla
Kun ostaa pääsylipun (aikuiset 3,5 euroa/hlö), niin saa opstetun museokierroksen tunniksi.
Kuokkalan museoraitti
on avoinna toukokuulta elokuuhun tiistaista sunnuntaihin klo 11 - 17g




Yksi 144 kasvista on Jalokärhöt

Sakkola-museo

Kauppa-puoti
Bensapumppu


Parturi
Paja

 NÄKEMISEN ARVOINEN MUSEORAITTI!
Olenkin sopinut jo yhden tutun kanssa, että tänne tullaan taas elokuussa

ja silloin ostetaan pääsyliput, jotta saamme opastetun museokierroksen.

6 kk ja 10.000 kävijää - blogiarvonta!

Eilen neuleblogini täytti puoli vuotta ja samaan aikaan 10.000 kävijän raja rikkoontui.
Näiden kahden asian kunniaksi tänään kävin ostamassa kirjoja kirjakaupasta blogiarvontaa varten.
Kolme onnellista saavat yhden käsityökirjan, kun vaan mainitsee kommenttilaatikossa,
minkä kirjan haluaa, jos arpa osuu kohdalle.

Tasapuolisuuden nimissä jokainen saa vain yhden arpalipun. Saa mainostaa eteenpäin!
Toivon rehellistä palautetta tästä blogistani: värit, tekstit, sisällöt yms.
Myös saa kertoa, mitä odottaa blogiltani.
Kirjapalkinnot ovat etualalla ja minun kirjani on takana pinottain, jotta näette,
että minullakin on nämä kirjat jo aikaisemmin hankittuna.
Näihin kirjoihin olen erittäin tyytyväinen.

Arvonta päättyy 18.8.2013 sunnuntaina klo 18.00. 
Onnea kaikille! 

Villiä virkkausta, Varpaista varteen ja Son of stitch'n bitch

perjantaina, heinäkuuta 26, 2013

Novita syksy 2013

Tänään postilaatikosta löytyi syyslehti juuri, kun teimme lähtöä asioille. 
Vilkaisin nopeasti lehteä eteisessä ja maltoin sitten lähteä asioille. 
Muutama kuva lehdestä.

Kansikuva
Tämä ohje vain 48 ja 52/54 -kokoisille naisille.
Hoikemmat naiset ovat kiukkuisia/turhautuneita,
 kun joutuvat miettimään, montako silmukkaa pitää vähentää ohjeesta.

Lehden sisältö
Huivikilpailun tulokset
Hieno ajatus
Neulekoulu - neuleen viimeistely neljällä sivulla
 Teemalehti tulossa 20.8.2013 - taidan ostaa tyttärelleni, joka ei neulo

 Seuraava lehti tulee lokakuussa

tiistaina, heinäkuuta 09, 2013

Kirpputori Klaffi & Piironki

Olemme ajaneet satoja kertoja tämän kirpputorin ohi ja 
tänään päätimme lähteä katsomaan sisälle asti, mitä sieltä löytyy. 

Sehän on ihana paikka! 

Vanhoja tavaroita, kalusteita, astioita ja lehtiä tavallisen kirppisroinan lisäksi. 
Kun käytte Lempäälän Ideaparkissa, käykää ihmeessä myös kirpputorilla, 
joka on noin kilometrin päässä Ideaparkista. 
Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kuvat otettu Nokia N9-puhelimella
Lempäälän kirpputori - sisäänkäyntiovi

Sisääntulo

Vasemmalla oli tällainen huone - kuva 1

Huone - kuva 2

Kahvila

Kahvilan hylly

Kahvilan viereinen tila

Käytävät nimetty eri kujien nimillä - Liljakuja

Orvokkikuja

Näkymä kahden kujan päästä

Kotiliesi -lehtipino 1950-luvulta

Virkattu vauvan peitto (koko noin 70 x 90 cm)

sunnuntaina, heinäkuuta 07, 2013

Virkkuri ja Jämälangasta

Viime perjantaina hain kaksi kirjapakettia postista.
Virkkuri-kirjatilauksen kanssa oli jotain ongelmaa: kirja lähetettiin väärään osoitteeseen ja lähetettiin takaisin. cdon.comista lähti kirja uudelleen matkaan illalla ja sain tämän kirjan jo seuraavana päivänä iltapäivällä.
Virkkuri-kirjatilauksen jälkeen huomasin, että jämälangasta-kirja oli alennuksessa, joten tein sittenkin toisen kirjatilauksen.
Molemmat kirjat ovat hyviä, suosittelen!


Sanna Vatanen - Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta!



Molla Mills - Virkkuri

Suuri Käsityö 7/2013

Viime torstaina 4.7.2013 posti toi tämän kesänumeron. Kivoja neuleita ja tekemisideoita.

Piponeulootikkona nämä myssyt ehkä innostavat minua tekemään lisää pipoja ja myssyjä.
Minulla ei ole kaunista neulatyynyä, joten minun pitäisi varmaan tehdä sellaisen 
joko neuloten tai virkaten.
kun en edellleen tykkää ommella mitään ompelukoneella.

Myssyjä ja neuletyyny
Asusteita, värikäs torkkupeitto ja kaunis patalappu
Lisää lehden sisällöstä täältä

Seuraava numero tulee 8.8.2013
Sukkia, takkeja, muotineuleita ja paljon muuta!

torstaina, heinäkuuta 04, 2013

Amerikkalainen mummo -sarjakuva "Lola"

Vuosi sitten kesäkuussa eksyin yhden huiviohjeen kautta Lion Brandin sivuille ja samantien liityin Lion Brandin jäseneksi nähdäkseni amerikkalaisia ohjeita, lankoja ja käsitöitä. Siinä on myös sarjakuvahahmo nimeltään Lola ja niitä sarjakuvia on kiva lukea.

Tässä on muutama Lola -tarina

Kirjatilaus viipyy edelleen

En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta joudun taas odottamaan Virkkuri-kirjaa, sillä se lähti uudestaan menemän tänään. Väärä paketti tai kirja meni rikki kuljetuksessa tai .... en tiedä. 

 
Edit 
perjantaina 5. heinäkuuta klo 12.52

Eilen illalla otin yhteyttä cdon.comin asiakaspalveluun ja jäin odottamaan vastausta.
Yleensä vastaus tulee yhdessä tai kahdessa vuorokaudessa, mutta minulle vastattiin tasan tunnin päästä illalla 22 aikaan!
Se viipynyt paketti lähti väärään osoitteeseen ja minun kirjani laitettiin tulemaan eilen illalla ennen kahdeksaa. Nyt se on Tampereella ja odotan sen saapuvan iltapäiväksi tänne. Tämä näyttää olevan pikalähetys virheen vuoksi.


tiistaina, heinäkuuta 02, 2013

Kesäapulaiset asialla?

Tilasin Virkkuri-kirjan viikko sitten (25.6.2013) ja se viipyy edelleen matkalla.
Mitähän on tapahtunut, kun tänään näkyi tällainen tiedotus?

Lähetyksen tietoja tai toimitustapaa on jouduttu muuttamaan. Toimitus voi mahdollisesti viivästyä.

Montako pakettia on tulossa, kun tuossa lukee, että olisi tulossa monipakettiähetys?
Tilasin vain yhden kirjan ja se painaa vain 899 grammaa eli paketti painaa noin kilon.