lauantaina, toukokuuta 20, 2017

Myöhästynyt äitienpäivälahja

Vapunaattona kävin hakemassa pari lankakerää kaupasta enkä tiennyt silloin, mitä virkkaisin.
Mielessäni oli vaikka mitä mm. muutama kassimalli, kunnes aloin ajatella äitiäni. Hänellä ei ole kunnon kesähattua ja hän käyttää enimmäkseen huiveja, kun hän puuhailee kasvi-, peruna- ja mansikkamaalla kotonaan rantatontilla.

Novita Cotton Mercerized
(ent. Novita Kotiväki Kartano)
vadelma 530 ja ruiskaunokki 130

Päätin virkata kaksi kesähattua äidilleni ja nämä eivät valmistuneet ajoissa ennen äitienpäivää,


mutta laitan nämä hatut menemään äidille joko postissa tai menen käymään hänen kotonaan lähiaikoina. Hän tulee tarvitsemaan näitä hattuja enemmän kuin vain kasvimaalla, sillä tällä viikolla äitini sai kuulla järkyttävän uutisen: hänellä on syöpä. Kukaan meistä omaisista ei voi uskoa tätä todeksi, mutta onneksi äitini aikoo taistella ja taistelemme yhdessä syöpää vastaan.


Minullakin on samanlaisia kesähattuja, jotka tein viime kesänä: 7 eriväristä hattua Novita Kotiväki Kartano -langasta. Muistatte varmaan tai olette nähneet kuvia Instagramissa viime vuonna, mutta tässä on värikäs hatturivi (kuva otettu tänään).




keskiviikkona, toukokuuta 17, 2017

Blogini on ollut hiljainen viime aikoina

Syytän varmaan Instagramia, miksen ole innostunut kirjoittaman blogipostauksia, kun Instagramiin on niin helppo ottaa kuvia ja ladata muiden nähtäväksi eikä tarvitse kirjoittaa enempää kuin pari riviä. Täytyisi varmaan yrittää enemmän blogin kanssa enkä ole uskaltanut katsoa luonnokset-kansiosta, montako blogipostausta on siinä kesken.

Tämä vuosi alkoi muutenkin eri tavalla kuin viime vuosina, sillä olen palannut toiseen harrastukseen, jota olen laiminlyönyt pitkään: kirjojen lukeminen eli luen nykyään kirjoja koko ajan. Aloitin myös urheilutreenit 2,5 vuoden tauon jälkeen ja samaan aikaan lopetin lihan syömisen kokonaan ja siirryin kasvisruokaan. Terveyteni on ollut huono viime vuosina ja nyt olen ihan terve uuden ruokavalion ansiosta. Kävin myös yhden kurssin ja aloitin uuden työn ja tällä hetkellä olen kahden viikon sairauslomalla, kun polveni vääntyi ja sitä kuvataan vielä magneettikuvauksessa, sillä röntgenkuva ei näytä kaikkea. Liian paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa ja paljon muutakin on tapahtunut, mitä en ole maininnut tässä. 

Käsitöiden tekeminen on ollut silti mielekästä tänä vuonna, en vaan ole voinut keskittyä niihin täysillä kuin olisin halunnut, mutta olen kuitenkin aloittanut muutaman käsityön tai enemmänkin, en ole vielä laskenut ja ihmettelen tässä, miksen ole tehnyt näitä valmiiksi tai osa niistä on valmiita, mutten ole ottanut kuvia ja esitellyt niitä erikseen. Onneksi on Instagram ja sen kuvagalleria, josta voin tarkistaa, mitä olen yrittänyt tehdä tänä vuonna ja mikä niistä on tehty valmiiksi.

Katsotaanpas, mitä olen saanut aikaan tänä vuonna.

Vuoden ensimmäinen työ on Niina Laitisen yksi sukkamalli Taimitarhan kevät-sarjasta ja lankana 7 veljestä, keltainen väri 268. Olen sullonut nämä tekeleet jonnekin kassiin ja muistelen, että olen neulonut kantapäät molempiin. Olisi pitänyt tehdä nämä sukat valmiiksi ja tepastella keltaisissa polvisukissa pääsiäisenä. No, ehtiihän tehdä kesällä...


Toinen työ on uudesta Nalle Taika-kerästä sukantekele...olgantekele....
Yritin laittaa animaation, mutta sen lataaminen kesti 15 minuuttia, joten peruin sen ja laitoin kollaasin keskeneräisestä olgasukasta ja animaatio tulee esiin, kun klikkaat olgasukka-kollaasikuvaa.



https://www.instagram.com/p/BPqLSG9A1Dj/?taken-by=linneanneulomukset
Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä animaation tästä sukantekeleestä

Kolmas työ on Niina Laitisen ystävänpäiväsukat Nalle-lankakeristä. Aloitin molemmat kirjoneulesukat samaan aikaan loopaten ja huomasin jossain välissä, että muutaman langan kanssa alkoi olemaan hankalaa, joten tein toisen sukan vähän pidemmälle sukkapuikoilla. Tähän nämä jäivätkin.


Neljäs työ on Joki-langasta hatut itselleni ja miehelleni. Omani on valmis ja olenkin käyttänyt tätä hattua ulkona ja siitä on kuvatodisteita. Mieheni hattu on vain muutamaa kerrosta vailla valmis. Täytyy tehdä valmiiksi ennen ensi talvea.
Ohjeet kohoneulepipoon ja jättipipoon 



Viides työ on raitakerästä miesten lapaset ja ei ole tuorempaa kuvaa kuin tämä kuva, jossa on ensimmäinen lapanen, jonka kärki oli purettu, sillä neuloin ajatuksissani kärjen väärin.
Ensimmäinen lapanen on siis valmis ja toinen lapanen odottaa edelleen muutamaa kerrosta ja peukaloa. Jos ohje kiinnostaa, tässä naisten lapasohje


Kuudes työ, tasoneuleena tehty hattu ja se odottaa edelleen saumaompelua ja tupsua. Samaan syssyyn aloin tekemään samaa hattua värit takaperin järjestyksessä pyörönä ja se jäi kesken.


Puuh, seitsemäs työ on Virvatuli -huivi Unelmien huivit-kirjasta ja lankana on Madelinetosh Tosh Merino Light (värinä Stephen loves tosh). Tein kyllä isoja palmikoita ristiin ja en ollut tyytyväinen niihin, joten purin ja jatkoin huivia niin pitkälle, että huivi odottaa nyt jotain reunusta siitä kirjasta. Muistin nyt, että tätä kirjaa pitäisi vielä arvostella ja sen täytyy tehdä pian, anteeksi Moreeni.


Huoks, kahdeksas työ löytyy, Päivi Hoiskon puolukkasukat ja sukanvarsi ei mahtunut jalkaan kuin vain pieneen käteeni. Moni kannustaa minua tekemään kämmekkäitä enkä ole vielä jatkanut tai purannut. Mietin vielä...


Yhdeksäs työ on Pikkusisko-langasta tämä sukkapari Neulo-lehden ohjeella. Helppo malli, mutta innostuin aloittamaan seuraavan työn.


 Kymmenes työ on Novitan vanhasta puuvillalangasta pusero ylhäältä alas.


Yhdestoista työ: mies tilasi ohuet sukat ja toinen sukka on valmis. Toista en ole vielä aloittanut ja muistanko enää silmukkamäärää, kun en ole kirjoittanut mitään ylös. Olisi pitänyt loopata.
Tässä kuva ensimmäisen sukan varrenalusta. 


Kahdestoista työ on kaksi uutta kesähattua, joiden piti valmistua äitienpäivälahjaksi ja äitienpäivä oli jo viime sunnuntaina. Toinen valmistui eilen ja toinen odottaa muutamaa kerrosta. Pakko tehdä toisen valmiiksi ja laittaa nämä kesähatut menemään äidilleni.


Onkohan minulla neulojan ADHD? Kehtaanko aloittaa uuden käsityön? Laitoin muuten tuon vihreän Kartano-lankakerän esille pari viikkoa sitten ja se odottaa yhä, että tartun siihen ja aloitan tekemään jotain....


...mutta hei, toivotan kaikille oikein hyvää kesän odotusta. Kyllä se lämmin kesä tulee pitkän kylmän kevään jälkeen, jo ensi viikonloppuna, jos Pekka Poutaan ja muihin sääennustajiin on uskomista.