keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Uudenvuoden toivotus

Toivotan kaikille kädentaitajille onnellista uutta vuotta 2015!

kuva lainattu netistä

Pst, olen kyllä neulonut loppuvuoden aikana, mutten ole jaksanut siirtää kuvia puhelimesta tänne blogiin, mutta tammikuussa selviää, mitä olen tehnyt.
Monta pientä käsityötä olen tehnyt ja muutaman kanssa olen saanut tapella ja purkoosia on pukannut välillä. 

Vielä ehtii osallistua käsinekirjan arvontaan. 

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2014

Usva-langasta kämmekkäät

Kämmekkäät Usva-langasta
(kuva Novitaknits-sivulta)
Kun uusin Novita-numero talvi 2014 ilmestyi lokakuussa, iskin silmäni tähän kämmekkäät-kuvaan ja päätin tehdä nämä kämmekkäät jonain päivänä. En ole koskaan neulonut mitään Novita Usva -langasta, vaikka se on tullut myyntiin kevättalvella 2013. Hypistelin tätä lankaa useasti eri kaupoissa ja ihmettelin langan laatua, joka tuntui villaiselta, mutta se on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Jännä lanka, myönnän.

Vasta marraskuussa 2014 hankin neljä kirjavan luumunväristä Usva -kerää ja aloitin tekemään nämä kämmekkäät vasta pari päivää ennen itsenäisyyspäivää.

Liian suuri suuaukko, hmmm.
Puikot eivät ole ihan ranteessa
vaan ylempänä
Nyt onnistuin!
Ihmettelin heti, miksi varrensuu tuntui liian isolta. Jouduin purkaamaan ja aloittamaan uudelleen ja sekin tuntui taas isolta. Tätä tein kolme kertaa ja oli pakko jäädä miettimään hetkeksi, missä vika. Hoksasin jujun! Sukkaneulojana olen aina luonut silmukoita kahdella puikolla, jotta sukkavarren suuaukko ei olisi liian tiukka.
Nyt loin silmukat uudestaan YHDELLÄ puikolla ja bingo!


Ensimmäinen kämmekäs viittä vailla valmis - luonnonvalossa
Välillä neulon ukon koneen äärellä ja katson jotain tv-sarjaa,
kun en jaksa istua aina sohvalla, joka on lempipaikkani.

Kämmekkäät
Novita Usva - kirjava luumu
puikot cubics-puikot 5 mm (vastaa 4,5 mm puikkoja)

Lisäsin lopussa kaksi kerrosta, muuten kämmekkäät olisivat liian lyhyitä.
Nämä kämmekkäät lähtevät vain sukkia neulovalle äidilleni joululahjaksi.

perjantaina, joulukuuta 12, 2014

Voita ihastuttava käsinekirja itsellesi

Tämä on niin ihastuttava kirja, että päätin suorittaa kirja-arvonnan.
Esittelin tämän kirjan edellisessä blogitekstissäni.

Koska kaikilla on joulukiireensä, etteivät ehdi seurailemaan käsityöblogeja ja erilaisia kilpailuja,
niin arvonta-aika päättyy loppiaisena 6.1.2015 klo 23.59.  Kirja arvotaan 7.1.2015 keskiviikkona.




1) Kommentoi tähän postaukseen ja kerro, mitä neulot tai virkkaat tällä hetkellä. Jos et neulo tai virkkaa tällä hetkellä, voit kertoa, mitä aiot seuraavaksi tehdä.

2) Jokainen kommentoija saa yhden arvan. Saat lisäarvan, jos olet liittynyt lukijaksi aiemmin tai liityt nyt. 

3) Lisäarvan voit saada myös mainostamalla kirja-arvontaani blogissasi. Voit käyttää yllä olevaa kuvaa.

4) Muista mainita kommentissasi, kuinka monella arvalla olet mukana (enintään 3 arpaa/henkilö).

Muokattu 12.12.2014 klo 20.22
Huomio ANONYYMI-nimiset henkilöt! Muistakaa laittaa nimenne ja sähköpostiosoitteenne, sillä teitä ei tavoita Bloggerin kautta. 

torstaina, joulukuuta 11, 2014

Virkkaa ja viimeistele & Käsineitä kesästä talveen

Iltalukemista
Tänään kävin shoppailemassa teini-ikäisen tyttären kanssa Lempäälän Ideaparkissa ja en voinut vastustaa näitä kahta kirjaa, joten ostin nyt mukaani, sillä olenhan odottanut tätä virkkauskirjaa pitkää ja toinen kirja kiinnosti sen takia, kun lapaskausi on alkanut. 
Nyt lueskelen näitä kirjojta, mutta onneksi minulla on vanhaa kuvamateriaalia molemmista kirjoista, sillä nyt on liian pimeää ottaa kuvia kirjoista enkä olisi jaksanut napsia kuvia tähän aikaan yöstä.

Edie Eckmanin
Virkkaa ja viimeistele -kirjan bongasin Lempäälän pääkirjastossa huhtikuussa 2013. Aiemmin olin katsonut nettikirjakaupoista ja niissä kerrottiin, että tuote on tilapäisesti loppunut, kuten nytkin, mutta onnekseni tämä kirjaerä saapui Lempäälän Kirjapörssiin vähän aikaa sitten. 
Nyt pääsen virkkailemaan kauniita koristereunuksia peittoihin, huiveihin ja helmoihin. Kirja neuvoo hyvin, miten tehdä niitä kulmia kauniisti ja myös kääntyä kauniisti. Ihastuttavia koristereunuksia pääset katsomaan vanhasta postauksestani klikkaamalla allaolevaa kuvaa.

http://linneanneulomukset.blogspot.fi/2013/04/kirjavinkki-virkkaa-ja-viimeistele.html


************************************************

Käsineitä kesästä talveen - Clare Falk ja Kamilla Svanlund
  Karisto
Tätä kirjaa katselin jo aiemmin lokakuussa erään ystävän mökillä, jossa pidettiin neuleretriitti viikonlopun ajan. Napsin silloinkin kuvia, kun lueskelin kirjaa yksin ruokapöydän äärellä keittiössä samaan aikaan, kun muut neuloivat ja juttelivat ruokasalissa/terassihuoneessa.

Neulon parhaillaan muutaman lapasparin joululahjaksi ja toivon, että joulun jälkeen jaksan innostua tästä hurmaavasta käsinekirjasta, jossa on perinteisiä malleja ja myös uusia malleja.
Kirja sisältää 27 neulontaohjetta eri vuodenaikojen käsineille eli lapasia, kynsikkäitä ja kämmekkäitä, joita tehdään villasta, puuvillasta, pellavasta ja silkistä. Kokomerkintä on vaan erilainen, mihin olen tottunut, mutta kokeneena neulojana varmasti selviän niistä kokomerkinnöistä senttimetreinä. Kokomerkintä tehdään ihan samalla tavalla kuin viime aikoina ilmestyneissä sukkakirjoissa kerrotaan senttimetreistä eikä jalan koosta (37-38-39) eli jalka/kättä mitataan ympäri ja poikittain monesta suunnasta. Esim. hääparin lapaskoko on vain yhdelle, mutta kaipa naiselle voisi neuloa ohuemmalla langalla ja pienemmällä puikkokoolla kuin miehelle, näin ajattelen. 

Vasen sisältösivu - käsineet nimetty ihmisten nimillä
Oikea sisältösivu - käsineet nimetty ihmisten nimillä

Vuodenajat

Kämmekkäät

Hääparin lapaset

11 eri mallikuvaa yhdellä sivulla

Ihastuitko kirjaan? Voita kirja omaksesi osallistumalla arvontaan  KLIK!  
Arvonta 7.1.2015

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2014

Rakas villasukka-kirja

Lokakuussa päätin tilata Suuri Käsityö-lehden tauon jälkeen. Lehti tuli viimeksi viime helmikuussa ja nyt marraskuussa tuli ensimmäinen numero.
Syynä lehtitilaukseen on tämä kirja: Rakas villasukka

Rakas villasukka
Sanoma Media Finland Oy 2014
Rakastan sukkien neulomista, vaikkei se näy ihan tässä blogissa. Kirjan mukana tulee vielä postissa erikseen puikot ja koukut, joista en oikein välitä, mutta ylimääräiset työvälineet ovat aina tervetulleita. Jospa ainoa tyttäreni innostuisi myöhemmin värikkäistä puikoista ja koukuista ja kokeilisi käsityötä, jota vihaa edelleen. En edes houkuttele tai lahjo häntä siihen. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, myös käsityössä.
Suomen Kädentaidot-messuilla ehdin vilkaista kirjaa pikaisesti ja se näytti vielä hyvältä, kunnes kirja tuli viime perjantaina. Ensimmäiseksi häiritsi kirjan haju, joka ei hälvene millään ja en ole allerginen hajusteille ja voimakkaille hajuille, mutta tätä hajua ei voi jaksaa kauan. Voiko kirjaa tuulettaa ulkona samalla tavalla kuin villapaitaa? Tuskin haju lähtisi ulkona. Hajusta huolimatta kirjassa on ihania ohjeita, joista 15 on julkaistu aiemmin Suuri Käsityö-lehdessä ja 25 ohjetta ei ole julkaistu aiemmin.



Huomasin heti, että kirjan kannessa olevan sukkaparin varsinainen ohje ei ole tässä kirjassa, kuin mitä olin odottanut. Kirjassa neuvotaan, että kansikuvan sukat tehdään perussukkaohjeella, mutta ei siinä ollut mitään tietoa sukan langoista.
Tarkistin samantien Suuri Käsityö 9/2013 -lehdestä, jossa on tämän sukan kuva, oliko siinä ohje. Ei ollut kuin vain maininta siitä, että tätä sukkaparia neulotaan perussukkaohjeella ja myös kerrottiin, mitä lankoja niihin sukkiin meni.
Sateenkaari-sukat 6 eri langalla
Samassa numerossa on tämä ohje, joka on myös tässä sukkakirjassa.
Nyt alkoi tekemään mieli neuloa jämälangoista sukkaparin, mutta maltan mieleni,
sillä minulla on muutama neuletyö kesken ja osa niistä menee joululahjoiksi.
Teettekö omin käsin joululahjoja?

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Syklaaminvärinen palmikkopipo

Palmikkopipo
Novita 7 veljestä - syklaami (nro 563)
3,5 mm cubics-puikot ja 4 mm Addi-pyöröpuikko
langanmenekki 73 grammaa

Viime perjantaina päätin harjoitella kirjoneulepipon neulomista tällä ohjeella ja menin Prismaan hakemaan Novita Isoveli-lankaa, mutta kaupassa ei ollut yhtään Isoveli-lankaa, ei yhtään kerää näkynyt enkä viitsinyt lähteä muihin kauppoihin etsimään.
Kuinkas nyt suu pannaan, ajattelin Prisman lankahyllyn edessä. Katselin lankoja vähän aikaa ja mietin, josko neuloisin kotona olevia sukkia valmiiksi.

Halusin välttämättä neuloa pipon, joten valitsin 7 veljestä-lankakeristä syklaamin värin (värinumero 563).
Viime sunnuntaina neuloin tutulla ohjeella pipoa, kunnes se oli 24 cm pitkä ja aloin kaventamaan ohjeen mukaan. Ohjeessa kavennus alkaa 30 cm jälkeen. 30 cm on aivan iian pitkä




Aikaisemmin tein petroolinvärisen palmikkopipon, joka oli tehty ohjeen mukaan. Tuli liian pitkä, kuten kuvassa näkyy.
Tässä on toinen linkki, jossa on sama pipo purettu ja neulottu sopivan pituiseksi.

maanantaina, marraskuuta 17, 2014

50 auringonkukkaa - Kristin Nicholas

Vielä yksi kirja messuhankinnoistani.

50 auringonkukkaa neulomalla, virkkaamalla ja huovuttamalla
Kristin Nicholas
50 Sunflowers to Knit, Crochet & Felt
Kustantaja Moreeni
1. painos 2014


Lainaan Moreenin sivuilta
"Kristin Nicholas on julkaissut useita neulonta-, virkkaus- ja kirjontakirjoja. Hän asuu Massachusettsissa Yhdysvalloissa perheensä, 300 lampaan ja lukuisien kanojen, koirien ja kissojen kanssa ja kirjoittaa suosittua blogia nimeltään ”Getting Stitched on the Farm”.

Kävin jo kurkkaamassa, millaista blogia hän pitää ja laitoin jo blogin osoitteen muistiin, että sillä sieltä löytyy ihania kuvia ja juttuja lampaista, joihin olen heikkona. Blogin linkki KLIK!

Kirja sisältää värikkäitä, hauskoja ja helppotekoisia kukka- ja ötökkämalleja, kuten kirjan kannessa lukee. Niin, en osannut odottaa, että kirjassa olisi leppäkertun, mehiläisen, eri perhosten ja punarintarastaan ohjeita kukkien ohjeiden lisäksi. Kirjassa on myös mallitöitä, 15 sellaista. 
Pirteä kirja.



Yksi mallityö
Toinen mallitöistä

100 virkattua lumihiutaletta ja 100 virkattua pitsikukkaa - Caitlin Sainio

100 virkattua lumihiutaletta ja 100 virkattua pitsikukkaa - Caitlin Sainio
100 Snowflakes to Crochet & 100 Lace Flowers to Crochet - Caitlin Sainio
2. korjattu painos 2014 ja 2. painos 2014

Kustantaja Moreeni


Päätin laittaa molemmat kirjat samaan tekstiin, kun niiden tekijä on yksi sama henkilö Caitlin Sainio, joka on koulutukseltaan koneinsinööri, ja hän on hyödyntänyt insinöörin taitojaan suunnitellessaan virkkausmalleja, etenkin kukkia, lumihiutaleita ja muita luonnon inspiroimia aiheita. Taitava insinööri!

Varauduin katselemaan valkoisia ja harmaita lumihiutaleita kansikuvan perusteella, mutta yllätykseni kirjassa onkin värikkäitä lumihiutaleita, joita on mukavampi katsoa ja virkata ohjeiden mukaan.

Kirjassa esitelläään 7 mallityötä, miten virkattuja lumihiutaleita voi käyttää mm. perinteiseen tapaan onnittelukorteissa ja tyynyjen koristelussa. Viisi muuta on ihan muuta.

10 tällaista aukeamaa 100 eri mallista nimien kera ja suurin osa nimistä on outoja.
Aina oppii jotain uutta.
Ohjeaukeama

Yksi mallitöistä
Toinen käyttömalli

Pitsikukkakirja yllätti enemmän, sillä kirjassa on ihana kukkahakemisto kukkien nimien kera.
Kuvat kertokoon enemmän. En jaksa kirjoittaa enempää nyt.

Sisältö

Yksi aukeama kukista nimineen

Ohjeaukeama
Mallityöt

Suuri kinnaskirja

Suuri Kinnaskirja
Vanhoja virolaisia kirjoneulemalleja
Suur kindaraamat  - Reet Piiri
Kustantaja Moreeni 1. painos 2014




Ostin tämän kirjan Suomen kädentaidot-messuilla viime viikonloppuna ja tänään häkellyin jo ensimmäisillä sivuilla, sillä en osannut odottaa näin kauniita lapasia värikuvin.
Ei edes tammikuussa 2013 ostamani Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirja saanut minut mykistymään samalla tavalla, kun siinä kirjassa on mustavalkoisia lapaskaavioita. Onneksi Ravelrysta voi katsoa värikkäitä Haaviston lapasmalleja, mutta tunne ei ole niin samanlainen katsellessani tätä virolaista kinnaskirjaa.

Liki 400 sivuista kirjaa ei pysty lukemaan yhdellä kerralla, vaan tätä täytyy lukea vielä muutaman kerran, jotta virolainen lapashistoria tulisi luettua. Onneksi ostin tämän kirjan kirjahyllylleni, kun tykkään katsella kauniita käsineitä yhä uudelleen. 

Tässä on muutama kuva kirjasta.

Tuttu kuvio, joka löytyy myös Säpinää sukkiin -kirjasta pienin eroin ja se malli tunnetaan Necker-nimellä.
Tämä virolainen malli on neulottu jo vuonna 1937,
Viru-Jaagupin pitäjä, Roelan kunta, Palasin kylä, Saueauguan talo
Muhun saari
Kirjosormikkaat
Maria Tuul (synt. 1888) neuloi vuonna 1905
Muhun pitäjä, Löötsan kylä, Suure-Jaanin talo

Kirjassa on myös vanhoja kuvia, joita on mukava katsoa ja lukea, keitä he olivat ja mitä he tekivät.

Tätä kirjaa pitää jatkaa illemmalla ja seuraavina päivinä, sillä nopeasti selattua kirjaa ei voi jättää kesken.

Tämä kirja innostaa minua tarttumaan uudelleen Sata kansanomaista kuviokudinmallia-kirjaan Raverly-sivuston kanssa.
Niin innostava kinnaskirja!

Uudet pohjoismaiset kirjoneuleet

Uudet pohjoisamaiset kirjoneuleet
25 mallia: myssyjä, käsineitä, sukkia, säärystimiä




















Auringonsäihke-lapaset
(kärjestä ranteeseen ja ranteesta kärkeen-ohjeet)
Yhdeksänsakarainen myssy
Upeita kirjoneuleita!
Särkynyt tähti -pipo
Lumisydän -sukat
Auringonsäihke -säärystimet
Ojo de dios -käsineet (sormikkaat)