Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Fifi-huivi äidilleni

Kuva
21.2.2013 Mitähän neuloisin?, mietin kovasti keritessäni vironvillavyyhdistä keräksi  ja jätin ison kerän lankakoriin odottamaan sopivaa hetkeä. Lankakerä painoi 265 grammaa eli aika monta metriä oli kerässä.  16.10.2013 Tartuin tähän isoon kerään ja 4 mm/100 cm pyöröpuikkoon, kun keksin, mitä neuloisin äidille. Hän oli jäämässä pitkälle lomalle joulukuussa ennen kuin hän siirtyisi 41 työvuoden jälkeen eläkkeelle ensi vappuna. Tässä oli Fifi-huivin alku ja kerä oli vielä tosi iso, tuskailin silloin. Päätin kuitenkin neuloa kerän loppuun, vaikka tästä huivista tulisi isompi kuin ohjeessa oli. Ohjeessa oli 145 cm leveä huivi. Sain tämän valmiiksi 2.11.2013 ja hämmästelin, miten nopea olin neulomaan,vaikken neulonut joka ilta. Muuton alla otin muutaman kuvan ennen kuin laitoin pakettiin. Huivin leveys oli muistaakseni noin 190-195 cm. Paketissa oli myös neulomani pipo, pari lankakerää ja sukkapuikkoja. Liitin pakettiin myös kaksi käsityö...

Kauneimmat palmikkoneuleet

Kuva
Etukansi Kauneimmat palmikkoneuleet - Martin Storey Minerva Kustannus Oy Takakansi Rakastan erilaisia palmikoita, jotka kaunistavat yksinkertaisia neuleita ja tänään tulleessa kirjassa on ihania palmikoita. Neuleasusteiden suunnittelija on mies nimeltään Martin Storey, jonka kuva löytyy tästä kirjasta ja hän kertoo tässä kirjassa, mistä neuleista hän pitää ja mistä hän sai ideoita neuleharrastukseensa. Hän tekee yksinkertaisia neuleohjeita, joita kaikkien on helppo lukea ja toteuttaa. Tämä kirja sopii kaikille: aloittelijoista vaativiin neulojiin. Hän suosii pehmeitä ja neutraaleja värejä ja kirjasta löytyy moderneja neuleita ja myös klassikkoneuleita.   Häneltä on ilmestynyt aiemmin muita kirjoja mm. Rakkaat neuleet ( Nordic Knits ), joka on ollut jo hankintalistallani.   Scottish heritage knits sisältää ihastuttavia neuleita ja täytyy sanoa, että tämä herra on saanut paljon aikaan, kun katselen erilaisia neulekuvia Raverly-sivulta . Herra neulesuunniteli...

Kotiliesi käsityöextra - neuleet

Kuva
Tilasin tekstiviestillä tämän käsityöextra-numeron ennen joulua ja minulla oli suuret odotukset tästä lehdestä. Kun se tuli tällä viikolla, petyin valtavasti. Nimittäin ainakin yli puolet ohjeista oli vanhoja ja loput uusia. Odotin 62 ihanaa käsityöohjetta, ihan uusia ohjeita, mutta ei kuitenkaan ollut. Lehden pääkirjoituksessa lukee seuraavasti: "Osa ohjeista on toivottuja klassikoita Kotiieden ja Modan sivuilta, osa tämän kevään uutuuksia." Ketkä toivoivat? Nämä ohjeet ovat tuttuja Kotilieden nettisivuilta ja myös Kotilieden käsityönumeroista, jotka ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. En muista, mitä ohjeita on ollut aiemmin Moda-lehdissä. Hmph, ajattelin ensin, mutta tuumasin hetken, että nämä ohjeet ainakin löytyvät nopeasti tästä lehdestä kuin Kotilieden käsityönumeroista tai Kotilieden nettisivuilta. Sisältö Noita sukkapareja ja tuota puseroa en ole ennen nähnyt, hmmm... Ehkä uusia ohjeita, en tiedä. Nuo aikuisten sukat vasemmalla ovat tuttuja. Muista...

60 Quick Baby Blankets

Kuva
Viime syyskuussa kävin Jyväskylässä ja Titityy-lankakaupassa näin nämä kolme 60 Quick Knits-kirjaa, joissa on Cascade 220 -langasta tehtyjä neuleita ja toivoin, että ne suomennettaisiin pian. Kotiin palattuani tutkin netistä, millaisia nämä kirjat ovat ja yllätyin, että näitä on jo kuusi kirjaa. Päätin tilata myöhemmin ja kokeilla myös Cascade 220-lankaa, joka on perulaista pehmeää villalankaa. Lanka myös huopuu kauniisti ja toimii hyvin kirjo- ja pintaneuleissa. Pehmeä villalanka sopii myös lasten neuleisiin ja kestovaippoihin. Yllätyin myös, kuinka monta väriä löytyy tälle langalle. Ainakin 200 eri väriä kuten tästä linkistä näkee http://www.cascadeyarns.com/cascade-220.asp Sieltä löytyy myös ilmaisia ohjeita 60 Quick Knits -sarja by Cascade Yarns Vuodenvaihteessa päätin tilata yhden englanninkielisen kirjan tästä sarjasta ja se on vauvapeittokirja. Mielestäni se on helpoin kirja koko sarjasta ja saa nähdä, miten onnistun englanninkielisten ohjeiden kanssa ja riittääkö ...

Moda 1/2014

Kuva
Edellisessä Moda-lehden postauksessani kerroin tilaukseni hävinneen ja en tehnyt uutta tilausta. Muuton jälkeen tein lyhyen Moda-lehtitilauksen: 5 kk, jossa on 4 numeroa/25 euroa (piti olla 29 euroa) ja tänään tuli vuoden ensimmäinen lehti. Sininen väri sopii tammikuun numeroon juuri talven vuoksi Sisältö Punainen huivi on virkattua. Minulta puuttuu punainen huivi ja tekisi mieli pitkästä aikaa virkata huivin. Talvineuleita Neuleet ovat saaneet vaikutteita islantilaisisklassikoista Miehen neuleessa lankna Sandnes Smart Naisen neuleessa lankana Sandnes Mini Alpakka Tytön siniset neuleet syntyivät Sandnes Smart-langasta ja ruskeat neuleet Sandnes Fritidsgarn-langasta Toiset siniset neuleet tehty Sandnes Smart-langasta Kolmivärinen pusero nyt löysän tunikana, kun edellisessä numerossa oli tiukempi pusero. Pitsiset ruudut elävöittävät jakkua. Neulottu huivi on kaunis, punaisenakin. Kietaisuliivi ja kietaisuhuivi Muillekin neuleita - miehen pu...

Parhaat perinneneuleet - 150 mallia maailmalta

Kuva
Tämä löytyi postilaatikosta tänään ja silmäilin nopeasti ison teemukin äärellä. Niin paljon tietoa ja asiaa, että on pakko lukea kirjan uudestaan myöhemmin. Kirjassa kerrotaan vanhojen kuvien kera, ketkä käyttivät erilaisia neuleita ja milloin ja missä ja miksi. Kirjan avulla perehdymme eri maiden neuleperinteisiin.  Pidän siitä, että neuleohjeen kohdalla kerrotaan eri vaihtoehdoista: ohjeessa olevaa mallia voi korvata toisella mallilla, jos alkuperäinen malli ei miellytä. Kirjassa on 12 eri neuleohjetta ja yli 150 mallia ja kirja sopii sekä aloittelijoille että taitaville. Parhaat perinneneuleet - 150 mallia maailmalta - Rita Taylor Minerva Kustannus Oy Asiahakemisto Eriksayn-laukku Tätä laukun kuviota voisi ajatella esim. tyynynpäälliseen tai peittoon Hap-huivi Vadelmabaskeri

Moda 10/2013

Kuva
Kädentaidot-messuilla tehty Modan tilaus oli hävinnyt ja en tehnyt uutta tilausta, kun minulle ei tarjottu samanlaista tarjousta, mitä oli messuilla. Siispä ostin lehden kaupasta ja mukaan tuli vanha numero, jonka lähetin äidilleni lomapaketin mukana. Tämä lehti on ostettu ennen muuttoa ja en ehtinyt paneutua tähän lehteen kuin vasta tänään, kun löysin lehden muuttolaatikoiden seasta. Kaksi lehteä yhden hinnalla - 6/2013 - numeron lähetin äidilleni postissa Sisältö - 1 Sisältö - 2 Lyhyet sukat on nopea tehdä, se on totta! Nämä taisivat olla ainoat sukat koko lehdessä Joululahjavinkkejä. Pitäisi kouluttaa miestäni ostamaan käsityölahjoja Sydämellisesti - huivi Punainen ehkä olisi näyttävämpi väri Kolme eri väriä - eikä vain yksi väri Puolet raitaa tai kokonaan Ruutuja ja tähtiä Isoja ruutuja näkee harvoin, yleensä pieniä ruutuja Kirjoneule kaunistaa yksiväristä vaatetta Pienokaisten söpöjä vaatteita Lisää pienokaisten vaatte...