Tekstit

Näytetään tunnisteella Kirjat merkityt tekstit.

Värikylläinen neulekirja: Villit vanttuut ja vallattomat villasukat

Kuva
Villit vanttuut & vallattomat villasukat Lumi Karmitsa Kustannusosakeyhtiö Moreeni 2016 Siitä on jo kaksi viikkoa, kun tämä kirja löytyi postilaatikosta ja nyt on aikaa kirjoittaa jotain tästä kirjasta pitkän flunssajakson päätteeksi. Tämä kirja ilmesyi jo heinäkuussa, mutta kirja yllättäen loppui kesken, alle neljässä viikossa ja jouduin odottamaan tätä kirjaa, kuten moni muukin. Olen seurannut Lumi Karmitsaa Facebookin villasukkaryhmässä, jo ennen kirjan ilmestymistä ja ihastuin mm. Bondin aiheiseen sukkapariin 007 socks maaliskuussa 2015. Sitten kesäkuussa 2016 rävähti: Lumi Karmitsa ilmoitti, että hän oli tehnyt kirjasopimuksen ja sarja erivärisiä Lehvät-sukkia alkoi tulemaan, kun hän järjesti kilpailun omalla fb-sivulla , jossa voi voittaa tämän kirjan. Eriväriset Lehvä-sukat sai minut tallentamaan ohjeen talteen, enkä  aavistanut, millaisia sukkia tulisi tähän kirjaan, kunnes hän julkaisi kuvan Karmeat joulusukat , ratkesin nauramaan ja ajattelin, että juur...

Ihastuttava sukkakirja - Kauneimmat villasukat

Kuva
Kauneimmat villasukat Merja Ojanperä Kustannusosakeyhtiö Moreeni 2016 sukkamalli Maalaisromanssi Tänään tuli Merja Ojanperän ihastuttavaa sukkakirja ja vasta illalla pääsin selaamaan kirjaa kunnolla ilta-auringossa takapihalla. Sukkaneulootikona sormiani syyhytti jo katsellessani romanttisia, pitsisiä ja värikkäitä sukkia ja mietin jo erilaisia lankavalintoja ja -värejä tietyille sukkamalleille. Alkusanoista selviää, että Merja on ollut ompelijana ja yrittäjänä ja hän viihtyy käsitöiden parissa. Hän pitää maalaisromantiikasta ja se näkyy jo sukissa ja sellainen näkyy myös vaatetuksessa ja sisustuksessa. Hän rakastaa myös eläimiä, erityisesti koiria ja itsellään on kolme pientä koiraa. Hän harrastaa hyväntekeväisyyttä ja neuloo sukkia, joita myy hänen valitsemansa kohteen hyväksi mm. eläintensuojeluun, lastenkotiin ja vanhainkotiin. Hän kertoo, että tämän kirjan malleja voi neuloa myytäviksi hyväntekeväisyyshuutokaupoissa ja lahjoitettaviksi hyviin tarkoituksiin. Lyhenteet löyt...