Tekstit

Näytetään tunnisteella Pipot merkityt tekstit.

Keväinen pipo - Silje

Kuva
Kun näin tämän pipokuvan, päätin tehdä puuteriroosan sävyisestä alpakkalangasta ja neulomisvaiheessa en tiennyt vielä, kuka olisi keväisen pipon uusi omistaja. Kun sovitin pipoa päähäni, päätin, että äitini saisi tämän pipon äitienpäivälahjaksi. Sovitusvaiheessa en ollut tehnyt vielä ruusuketta. Nyt ruusuke on tehty ja kiinnitetty. En virkannut suurta ruusuketta, koska en halunnut korkata toista kerää eli kerän loppulanka meni pieneen ruusukkeeseen. Pieni ruusuke on kuitenkin nätti, vai mitä? Royal Alpakka -lankaa meni 49 gramman verran 3 mm pyörö- ja sukkapuikoilla. Lisäsin kaksi kertaa 6 kerroksen mallikuvion, ja tuli sopivan pituinen. Silje-pipon ohje löytyy täältä Lankavan sivuilta . Nyt täytyisi jatkaa sukkatehtailua, sillä sohvapöytämme pursuaa muutamasta sukkaprojektista ja yksi tossupari odottaa edelleen ompelua ja viimeistelyä. Olen jotenkin kyllästynyt neulomaan sukkia viime aikoina. Minun tarvitsisi varmaan tehdä jotain muuta, kenties yht...

Syklaaminvärinen palmikkopipo

Kuva
Palmikkopipo Novita 7 veljestä - syklaami (nro 563) 3,5 mm cubics-puikot ja 4 mm Addi-pyöröpuikko langanmenekki 73 grammaa Viime perjantaina päätin harjoitella kirjoneulepipon neulomista tällä ohjeella ja menin Prismaan hakemaan Novita Isoveli-lankaa, mutta kaupassa ei ollut yhtään Isoveli-lankaa, ei yhtään kerää näkynyt enkä viitsinyt lähteä muihin kauppoihin etsimään. Kuinkas nyt suu pannaan, ajattelin Prisman lankahyllyn edessä. Katselin lankoja vähän aikaa ja mietin, josko neuloisin kotona olevia sukkia valmiiksi. Halusin välttämättä neuloa pipon, joten valitsin 7 veljestä-lankakeristä syklaamin värin (värinumero 563). Viime sunnuntaina neuloin tutulla ohjeella pipoa, kunnes se oli 24 cm pitkä ja aloin kaventamaan ohjeen mukaan. Ohjeessa kavennus alkaa 30 cm jälkeen. 30 cm on aivan iian pitkä Aikaisemmin tein petroolinvärisen palmikkopipon , joka oli tehty ohjeen mukaan. Tuli liian pitkä, kuten kuvassa näkyy. Tässä on toinen linkki , jossa on ...

Pipolle lisää pituutta

Kuva
Tein nämä pipot maaliskuussa 2011 ja tähän päivään asti olen tuskaillut piponi kanssa, koska se on liian lyhyt. Pipo nousee aina korvien yläpuolelle ja korvat jäätyvät, kun pyöräilen. Tänään sisuunnuin ja kaivoin vanhan Isoveli-lankakerän (kanerva) lankavarastostani ja neuloin resorin pipolle. Pipossa 104 silmukkaa - 4 o, 4 n Isoveli-lanka (kanerva) ja 5 mm Knitpro cubics-puikot Resorissa 78 silmukkaa - 3 o, 3 n Nyt olen tyytyväinen ja pipo ei nouse korvien yläpuolelle

Ukolle pipo

Kuva
Huhtikuu 2014 oli hermoja raastava kuukausi ja pääsiäinen oli niin hermoja repivä, että hermojen leputtamiseksi ostin vuoden ensimmäiset langat lähimmästä löytötavaratalosta. Lankaostoslakko oli pitänyt hyvin, melkein 4 kuukautta. (22.4.2014)  Novita Nalle ja Novita Nalle Taika Ostoksen jälkeen päätin neuloa heti ensimmäiseksi pipon miehelleni, joka juoksee paksu villapipo päässä ulkona keväisin ja syksyisin. Se pipo on vielä vuorattu fleecekankaalla, joten juostessaan miehelle tulee liian kova hiki. Päätin neuloa tällä ohjeella, joka löytyy Novita kevät 2014 -lehdestä. Seuraavana päivänä piti matkustaa junalla tyttäreni kanssa toiseen kaupunkiin ja otin pipontekeleen mukaan, kun en malttanut jättää sen kesken. Saavuimme Lahteen ajoissa, joten minulle jäi aikaa ostaa paremman pyöröpuikon (Addi-merkkinen 40 cm 4 mm)  pitsi ja palmikko -liikkeestä, jossa en ole koskaan käynyt. Ostin myös mittanauhan, kun sellainen jäi kotiin. Liikkeen valikoima on riittävä j...

Palmikkopipo

Kuva
Huhtikuun alussa onnistuin kadottamaan kanervanvärisen palmikkopiponi, jonka olin ostanut Citymarketin alelaatikosta. Se pipo oli akryylia, mutta silti se oli hyvä pipo, jota ehdin käyttää vain pari vuotta. Päätin ostaa Novita Isoveli-lankaa ja kanervanväristä ei löytynyt helposti, kunnes joku nainen Järvenpäässä oli myymässä sitä kolmen kerän verran. Varasin sen ja pyysin vanhinta poikaani, joka opiskelee toisen veljensä kanssa Järvenpäässä, hakemaan ne kerät ja toimittamaan ne minulle yhden kuriirin kautta. Toukokuun helteillä 20.5.2014 päätin tehdä tämän pipon, jonka ohje löytyy Novita Talvi 2013-lehdestä. Ensin neuloin joustinneuleen ja jatkoin kuvassa olevaa mallia. Se oli liian pieni, vaikka neuloin samalla silmukkamäärällä, kun ohje on Isoveli-langalle. Olisi pitänyt lisätä silmoikoita heti alkuun, Päätin purkaa ja etsiä toista ohjetta.   Lapsen neulotut palmikkolapaset ja palmikkopipo Novita syksy 2011 Seuraavana päivänä 21.5.2014 löysin sopivan p...

Tammikuun neulomukset

Kuva
 Lotte-säärystimet vihreästä 7 veljestä-langasta ja Kangasaitan ohje löytyy tästä Säärystimiin meni vain yksi kerä (150 grammaa). Yhden illan tuubihuivi  Sainpa tuhottua kaksi Andes-kerää neulomalla tätä tuubihuivia. Neuloin 10 mm pyöröpuikolla ja siitä tuli 110 cm pitkä. Ihanan pehmeä lanka ja se pehmeys tulee alpakasta. Drops Andes 100 gr 65% Villaa, 35% Alpakkaa 100 grammaa = n. 96 metriä Puikot: 9 mm Molemmat pipot Novita Isoveli-langasta ja puikot 5 mm Ohje (linkki päivitetty 2.2.2016)    Kokeilin myös Novita Puro (Takkatuli) -langalla.  Yksi 50 gramman kerä riitti tähän pipoon. Ostin kolme Isoveli-kerää ja neuloin samantien nämä pipot. Yhteen pipoon meni yksi ilta. Vihertävä pipo jää minulle. 18 cm lyhyt tuubihuivi Merino Mix-langasta Kaksi kerää meni (vajaa 100 gr). Ohje omasta päästä. Merino Mix 51% Merino Schurwolle / virgin wool 49% Polyacryl / acrylic Lauflänge ca....