Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Siivekäs villatakki (ohje Virkkaa pikkuväelle -kirjasta)

Kuva
Toukokuun alussa päätin virkata koko kesän ja kerroin jo aiemmin aloittaneeni tällä siivekkäällä villatakilla, vaikka minulla ei ollut vielä tätä virkkauskirjaa käytössä. Sain ostettua kirjan yhdeltä naiselta, mutta kirjaa odotellessani ehdin tehdä tämän verran, kun sain alustavan virkkausohjeen toiselta naiselta.  Virkkaa pikkuväelle (Little Crochet)  - Linda Permann Atena - 2012 Minulla on muita virkkauskirjoja, joissa on pienten lasten vaateohjeita, mutta tämä kirja on paras tähän mennessä. En tiedä, miksen ole nähnyt tätä aiemmin, mutta nyt se on kirjahyllyssäni. Kirjan virkkauskuvia löytyy Ravelrysta . Siellä näkyy olevan Permannin muita virkkauskuvia, eikä vain lapsille. Ne muut virkkauskuvat löytyvät tästä . Kun kirja saapui, niin pääsin jatkamaan tätä villatakkia... ...ja viime viikolla olin helpottunut, kun sain tehtyä valmiiksi, sillä olin pitkittänyt tämän valmistumista tekemällä muita virkkaushommia. Pitää vaan ostaa k...

Koukkuneulonta

Kuva
Etukansi Koukkuneulonta - spiraalisukkia ja muita asusteita uudella tavalla - Veronika Hug Minerva 2015 Kirja koostuu kolmesta kirjasta: * Knooking - Stricken mit der Häkelnadel (2014) * Die Knooking Socke (2014) * Die Knooking Spiralsocken (2015) Enpä olisi uskonut, että sukkia voisi tehdä muulla tavalla kuin neuloen sukkapuikoilla ja pyöröpuikoilla, virkkaamalla tavallisella virkkuukoukulla, kahdella puikolla (kaksi pitkää puikkoa tai pyöröpuikolla tasona) ja kinnasneulalla,  kunnes tämä Koukkuneulonta-kirja tuli postissa tänään. Kirjassa on asusteiden ohjeiden lisäksi ihania sukkaohjeita. Tämähän on melkein sukkakirja ja sehän sopii minulle, kun olen varsinainen sukkaneulootikko. Kirja on pieni, reilusti A5-kokoinen, mutta siinä on todella paljon asiaa, mitä 130 sivua voi sisältää. Luulin, että koukkuneula on vain pitkä virkkauskoukku (samantapainen kuin koukkuamiskoukku), mutta yllätyin, että siinä erikoisessa koukkuneulassa on siis koukku ja toisessa päässä n...