Tekstit

Näytetään tunnisteella Huivit merkityt tekstit.

Fifi-huivi äidilleni

Kuva
21.2.2013 Mitähän neuloisin?, mietin kovasti keritessäni vironvillavyyhdistä keräksi  ja jätin ison kerän lankakoriin odottamaan sopivaa hetkeä. Lankakerä painoi 265 grammaa eli aika monta metriä oli kerässä.  16.10.2013 Tartuin tähän isoon kerään ja 4 mm/100 cm pyöröpuikkoon, kun keksin, mitä neuloisin äidille. Hän oli jäämässä pitkälle lomalle joulukuussa ennen kuin hän siirtyisi 41 työvuoden jälkeen eläkkeelle ensi vappuna. Tässä oli Fifi-huivin alku ja kerä oli vielä tosi iso, tuskailin silloin. Päätin kuitenkin neuloa kerän loppuun, vaikka tästä huivista tulisi isompi kuin ohjeessa oli. Ohjeessa oli 145 cm leveä huivi. Sain tämän valmiiksi 2.11.2013 ja hämmästelin, miten nopea olin neulomaan,vaikken neulonut joka ilta. Muuton alla otin muutaman kuvan ennen kuin laitoin pakettiin. Huivin leveys oli muistaakseni noin 190-195 cm. Paketissa oli myös neulomani pipo, pari lankakerää ja sukkapuikkoja. Liitin pakettiin myös kaksi käsityö...

Taikahuivi

Kuva
...tai minä sanon tätä baktus-huiviksi, jonka tein Novita Nalle Taika-langasta viime kuussa. Kuvien ottohetkellä lankakerä oli vielä kiinni huivin reunuksen loppuosassa, koska mietin silloin, puranko vai en juuri reunuksessa olevien reikien takia vaikka neuloin kiertäen. Koska reiät ovat samankokoisia, päätin, etten pura ollenkaan, vaan otan huivin käyttöön.  Ohjeen saat ilman tunnuksia, kun klikkaat allaolevaa kuvaa.

Virkattu huivi kesällä 2012

Kuva
Kuvia virkatusta huivista viime kesältä. Aloitin kesäkuussa ja se valmistui heinäkuussa. (Novita Tico tico-lanka 2,5 mm ja koukku 4 mm). Siihen meni vajaa 2 kerää. Korkeus 70 cm ja leveys 140 cm ilman pingotusta enkä varmaan pingota.

Cardiff-huivi lokakuulta 2012

Kuva
Tein tämän huivin lokakuussa 2012. Mukava, nopea ja yksinkertainen ohje Neuloin vain kaksi reikäkerrosta ja ohjeessa on noin 10 reikäkerrosta. Laitoin valmiin huivin heti sijauspatjan alle, jotta se siliäisi siinä. Novita Tico tico-lanka ja 4 mm pyöröpuikko Huivi oli odottanut nuppineuloja jo reilu 5 kuukautta sijauspatjan alla. Tänään kävin ostamassa nuppineuloja, kun en löytänyt niitä kotona. Huivi oli sileä, mutta reunukset olivat rullalla. Nyt laitetaan nuppineuloja, jotta huivi pingottuisi hieman lisää ja reunat suoristuisivat. Nyt tämä huivi saa olla sijauspatjan alla viikonlopun yli. Kätevää, kun ei tarvitse hommata pingotusalustaa!

Röyhelökauluri

Kuva
Loppusuoralla Valmis Kaksinkerroin Neuleohje Myöhemmin otan kuvan, kun se on kaulassani sopivan paidan kanssa.   Neuloin tämän röyhelökaulurin 4 mm pyöröpuikolla tämän viikonlopun aikana. Langanmenekki noin 95 g ( 2 kerää) Koska lankaa ei ollut riittävästi ,  lopussa n euloin vain 5 kerrosta oikein (ohje essa 12 kerrosta oikein) Lanka Regia 4-fädig Omp re Stripe (värinro 485) 75% uusi villa/25 % polyamidi 50 g = 210 m puikot 2 - 3 mm neuletiheys 30 s x 42 krs  konepesu 40 astett a Nämä langat tulivat postissa... ... lankakaupasta Kerä Tampereelta tammikuussa 2013.

Pitsihuivi tekeillä...

Kuva
Novita Kevät 2012, malli 50 ja lankana Hot Socks Marrakesch. 3,5 mm pyöröpuikot