Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

3 o 1 n -sukat Keskustori-langasta

Kuva
Nyt sukat valmistuivat ja nämä saivat kunnian päästä ensimmäisenä sukkaparina M-kokoisen sukkaplokin päälle pingotettavaksi. Olen nimittäin ostanut ensimmäisen sukkaplokin Succaplokki -kioskista kädentaitomessuilta viime viikonloppuna ja jälkeenpäin minua harmitti, etten ostanut isomman eli L-kokoisen sukkaplokin, kun miestäni on niin vaikea saada sovittamaan sukkia, joka kerta, kun haluan sovittaa juuri sillä hetkellä. Yksi sukkaplokki maksoi messuhintaan 14 euroa ja kaksi sukkaplokkia 25 euroa, enkä ymmärrä, miksi ostin vain yhden enkä kaksi erikokoista sukkaplokkia, äh. Ennen kädentaitomessuja päätin neuloa Kaupunkilangan Keskustori -langasta 3 o 1 n -sukkaparin itselleni kahdesta syystä: halusin kokeilla, miltä ohut Keskustori-sukkalanka tuntuu ja miltä eripituiset Zing-puikot tuntuvat neulotessani samaa sukkamallia. Siis minulla on kaksi 2,5 mm Zing-puikkoja eripituisina: 15 cm ja 20 cm ja halusin neuloa juuri ennen messuja ennen kuin tekisin ostopäätök...

Vie kuvastudio ulos, satoi tai paistoi!

Kuva
Kädentaitomessujen jälkeen olen odotellut sopivaa hetkeä ottaa kuvia messuostoksistani. Ulkona on pimeää ja vettä on satanut sateisen viikonlopun jälkeen maanantaina, tiistaina ja tänäänkin, ja mittani tuli täyteen ja vein kuvausstudion ulos, sillä sisällä ei ollut tarpeeksi luonnonvaloa. Miksen hoksannut tätä aiemmin pimeinä syksy- ja talvipäivinä? Täytyy vaan muistaa laittaa sukat jalkaan ja kengät myös, sillä unohdin laittaaa jotain jalkaani ja kuvasin paljain jaloin märällä ja kylmällä terassilattialla. Messupostaus tulee sitten illempana tai huomenna, kun nyt sain kuvattua messuostokseni, jota en yleensä esittele sosiaalisessa mediassa kuin nyt. Varmaan huomaatte eron ulkona otettujen kuvien ja sisällä otetun kuvan välillä alempana. Siispä kannattaa kuvata ulkona kuin sisällä pimeässä lampun varassa tai räpsiä kuvia salamanvalossa. sisällä otettu kuva lampun varassa sunnuntai-iltana ulkona otetut kuvat

Valmistautuminen Suomen kädentaidot-messuille

Kuva
Olen käynyt Suomen kädentaidot -messuilla joka vuosi vuodesta 2010 ja tämänvuotisen messutapahtuman minun piti jättää väliin monesta syystä. Kuinkas ollakaan, olen taas lähdössä sinne perjantaina, sillä sain tiedon viime perjantaina, että pääsen sinne ilmaiseksi blogistina. Suomen kädentaidot-messujen sivuilta löytyy 10 vinkkiä onnistuneeseen messukäyntiin ja kokeneena messukävijänä valmistauduin jo muutamaan asiaan. Viime viikonloppuna kirjoitin ylös kiinnostavien messuosastojen, enimmäkseen lankakauppiaiden messuosastojen numerot ylös ja ensimmäistä kertaa kirjotin ostoslistan valmiiksi, sillä huomasin edellisistä messukäynneistä, että osa ostoksista oli turhia. Päätin kokeilla, miten onnistuisin ostoslistan kanssa ja repsahtaisinko ostamaan muutakin kuin ostolistalla olevat tarvikkeet. Olisin voinut tulostaa messukartan ja merkata ne osastot, mutta meiltä hajosi tulostin viime vuonna ja en ole jaksanut katsella uutta tulostinta. Kuulin jo joulupukilta, että se olisi tulossa jo...

Otsot

Kuva
Otsot jalan koko 43 neulottu 3 mm Knitpro Karbonz-puikoilla lanka Kaupunkilanka Rotvalli langanmenekki harmaa 66 g viininpunainen 37 g Kun sain yhteistyönä Kaupunkilangalta sylin täydeltä sukkalankaa kuukausi sitten, tiesin heti, mitä neuloisin ensimmäiseksi. Puikkomaisterin sukkakirjasta Otsot/Otso-sukat miehelleni. Sukkamalli näyttää vaikealta, mutta se on loppujen lopuksi helppoa, kun tässä mallissa nostellaan vaan silmukoita joissakin kohdissa, jotta syntyisi neliömäisiä kuvioita. Neulotessa neulepinta kohosi kupliksi, mutta sukat jalassa pinnat eivät enää kuplinut. Kantapää on ristiinvahvennettua ja pidin pyöreästä kantalapusta ja taaskaan en ollut ihan tehnyt sellaista pyöreää kantalappua. Kuinka monta erilaista pyöreää kantalappua tehdäänkään.... Pidin myös siitä, ettei kantapään takia tarvinnut napsia toista lankaa poikki, sillä puikkojen vaihtokohta oli sivulla eikä takanapäin. Näin säästyy langan katkaisemiselta. Tässä mallissa päätellään sukankär...