Tekstit

Näytetään tunnisteella Lempäälän nähtävyys merkityt tekstit.

Joulumyyjäiset Lempäälässä

Kuva
Olin varma, etten ehtisi käymään joulumyyjäisissä Lempäälän manttaalitalossa, mutta ehdinkin käydä pikaisesti. Korusiskot järjesti tapahtuman ja siellä oli ihania myyntipöytiä. Oli ihania käsitöitä ja leipomuksia. Mielestäni käsin tehdyissä tuotteissa olisi saanut olla enemmän hintaa. Esim. yhdellä pöydällä oli kankaasta ja vanusta tehtyjä kuusia, jotka olivat upeita. Niiden kappalehinta oli 7 euroa. Mielestäni kankainen kuusi olisi saanut olla 10 - 15 euroa kappaleelta. Ne kuuset olivat parempia kuin tavarataloissa myytävät kuusituotteet. Upeita rottinkituotteita, virkatttuja mattoja ja koreja. Virkattu Tähti-matto maksoi 75 euroa, joka on mielestäni sopivan hintainen, kun itsekin olen virkannut Juhannusruusu-maton harmaasta ontelokuteesta.  Yksi oli tehnyt piirakkasukkia ja hän ei tiennyt sukan mallin nimeä ja kertoi, että löysi neulemallin vanhasta lehdestä ja yllätyi, kun kerroin niiden olevan piirakkasukat. Piirakkasukkaparin hinta oli 13 euroa ja lankana oli Novit...

Hurjat ompelukonemarkkinat

Kuva
Tiistaina 10.9.2013 postilaatikosta löytyi tämä mainos, joka kertoi seuraavan päivän ompelukoneiden ja saumureiden loppuunmyynnistä. Minua varoiteltiin epämääräisistä kaupoista, mutta päätin mennä katsomaan, millaisia koneita oli myytävänä. Saisin katsella rauhassa ennen marraskuista messutapahtumaa ( Suomen kädentaidot-messut Tampereella ). Tämä espoolainen kauppias ei ole tulossa Kädentaidot-messuille, tiedoksi vain. mainos Päätin mennä katsomaan pyörällä, jotten ostaisi ompelukonetta mukaan,  kun se olisi liian painava kuljettaa ja ei mahtuisi hyvin tarakalla olevaan koriin. Kumisaappaat jalkaan ja menoks! Manttaalitalo Manttaalitalo Manttaalitalo Lempäälän manttaalitalossa voi järjestää vaikkapa juhlan/kokoustilaisuuden 250 hengelle. Ulkona tämä kone ilmoitti, että tulit oikeaan paikkaan. Eteisaulassa oleva koneet toivottivat tulijan tervetulleeksi. Tämän jälkeen en ottanut kuvia, sillä en kehdannut. Olin ainut nainen siinä salissa,...

Villa Hakkari -kierros

Kuva
Viime sunnuntaina klo 19 jälkeen päätimme lähteä pyörällä katsomaan "vanhaa kaupunkia", vaikka se oli jo kiinni, mutta kyllä siellä sai liikkua. Ihana paikka ja aivan kosken vieressä! Ensin piti ensin käydä tervehtimässä näitä lampaita, jotka ovat harvinaista rotua. Yleensä näkee suomenlampaita, mutta nämä ovat kainuulaisia harmaksia. Nevör höörd! 144 kasvia pitäisi tunnistaa - täytyy palata uudelleen päiväsaikaan ja katsoa kasvit läpi! Kartano Villa Hakkari - sieltä saa maukasta lounasta tiistaista perjantaihin klo 11 - 15 Villa Hakkari Seuraavissa kuvissa rakennukset museoraitilla Kun ostaa pääsylipun (aikuiset 3,5 euroa/hlö), niin saa opstetun museokierroksen tunniksi. Kuokkalan museoraitti on avoinna toukokuulta elokuuhun tiistaista sunnuntaihin klo 11 - 17g Yksi 144 kasvista on Jalokärhöt Sakkola-museo Kauppa-puoti Bensapumppu Parturi Paja  NÄKEMISEN ARVOINEN MUSEORAITTI! Olenkin sopinut jo y...

Kirpputori Klaffi & Piironki

Kuva
Olemme ajaneet satoja kertoja tämän kirpputorin ohi ja  tänään päätimme lähteä katsomaan sisälle asti, mitä sieltä löytyy.  Sehän on ihana paikka!  Vanhoja tavaroita, kalusteita, astioita ja lehtiä tavallisen kirppisroinan lisäksi.  Kun käytte Lempäälän Ideaparkissa, käykää ihmeessä myös kirpputorilla,  joka on noin kilometrin päässä Ideaparkista.  Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvat otettu Nokia N9-puhelimella Lempäälän kirpputori - sisäänkäyntiovi Sisääntulo Vasemmalla oli tällainen huone - kuva 1 Huone - kuva 2 Kahvila Kahvilan hylly Kahvilan viereinen tila Käytävät nimetty eri kujien nimillä - Liljakuja Orvokkikuja Näkymä kahden kujan päästä Kotiliesi -lehtipino 1950-luvulta Virkattu vauvan peitto (koko noin 70 x 90 cm)

Lempäälän käsityöasema ja Ratapuoti

Kuva
Olen asunut Lempäälässä 1,5 vuotta enkä ole kertaakaan käynyt Lempäälän käsityökeskuksessa , joka on vanhassa rautatieasemassa. Vanhassa asemassa on myös Ratapuoti, jossa on valmiita käsitöitä, tarvikesettejä, Pirkka-lankaa yms. Nettisivuilla lukee seuraavasti: Ratapuoti-myymälästä laadukkaat tuotteet itselle tai lahjaksi käsi- ja taideteollisuustuotteita Lempäälästä ja muualta Suomesta Oma tuotanto: Ugri–neulesarja, Lempäälä-liina, Kokko-tuotteet, Rekolan ryijyt ja Rekolan ruutu -sulalasituotteet käsityömateriaalit ja –tarvikkeet Tiesittekö muuten, että Lempäälän keskusta on saarella ja rautatieasema on Suomen ainoa saarella oleva asema. Tosin fyysistä rautatieasemaa ei ole enää ollut 1990-luvun jälkeen, mutta lempääläiset kuitenkin käyttävät ahkerasti junia molempiin suuntiin (Tampereelle ja Helsinkiin). Tampereelle pääsee 11 minuutissa. Bussilla taas menee 20-40 minuuttia riippuen, mitä kautta bussit ajavat (moottotitie on nopein). Tänään kävin katsomassa...