Tekstit

Näytetään tunnisteella Virkkaus merkityt tekstit.

Myöhästynyt äitienpäivälahja

Kuva
Vapunaattona kävin hakemassa pari lankakerää kaupasta enkä tiennyt silloin, mitä virkkaisin. Mielessäni oli vaikka mitä mm. muutama kassimalli, kunnes aloin ajatella äitiäni. Hänellä ei ole kunnon kesähattua ja hän käyttää enimmäkseen huiveja, kun hän puuhailee kasvi-, peruna- ja mansikkamaalla kotonaan rantatontilla. Novita Cotton Mercerized (ent. Novita Kotiväki Kartano) vadelma 530 ja ruiskaunokki 130 Päätin virkata kaksi kesähattua äidilleni ja nämä eivät valmistuneet ajoissa ennen äitienpäivää, mutta laitan nämä hatut menemään äidille joko postissa tai menen käymään hänen kotonaan lähiaikoina. Hän tulee tarvitsemaan näitä hattuja enemmän kuin vain kasvimaalla, sillä tällä viikolla äitini sai kuulla järkyttävän uutisen: hänellä on syöpä. Kukaan meistä omaisista ei voi uskoa tätä todeksi, mutta onneksi äitini aikoo taistella ja taistelemme yhdessä syöpää vastaan. Minullakin on samanlaisia kesähattuja, jotka tein viime kesänä: 7 eriväristä hattua Novita ...

Blogini on ollut hiljainen viime aikoina

Kuva
Syytän varmaan Instagramia, miksen ole innostunut kirjoittaman blogipostauksia, kun Instagramiin on niin helppo ottaa kuvia ja ladata muiden nähtäväksi eikä tarvitse kirjoittaa enempää kuin pari riviä. Täytyisi varmaan yrittää enemmän blogin kanssa enkä ole uskaltanut katsoa luonnokset-kansiosta, montako blogipostausta on siinä kesken. Tämä vuosi alkoi muutenkin eri tavalla kuin viime vuosina, sillä olen palannut toiseen harrastukseen, jota olen laiminlyönyt pitkään: kirjojen lukeminen eli luen nykyään kirjoja koko ajan. Aloitin myös urheilutreenit 2,5 vuoden tauon jälkeen ja samaan aikaan lopetin lihan syömisen kokonaan ja siirryin kasvisruokaan. Terveyteni on ollut huono viime vuosina ja nyt olen ihan terve uuden ruokavalion ansiosta. Kävin myös yhden kurssin ja aloitin uuden työn ja tällä hetkellä olen kahden viikon sairauslomalla, kun polveni vääntyi ja sitä kuvataan vielä magneettikuvauksessa, sillä röntgenkuva ei näytä kaikkea. Liian paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa ja pa...

Virkattu lierihattu- ensimmäinen kesähattuni

Kuva
Nyt se on tehty!  Nimittäin virkkasin elämäni ensimmäisen kesähatun, kun yleensä neulon pipoja ja myssyjä syksyksi ja talveksi. Mietinkin, jospa neuloisin kesähatun, mutta päätin testata virkkaustaitojani ja virkkausohjeen lukutaitoani. Novitan lahjalehden hatun ohje ei ole kokonaan kirjallinen vaan osa on tekstinä ja osa piirroksina ja minähän en tykkää lukea piirroksista vaan ainoastaan tekstistä. Ohjeessa virkkuukoukun koko on 2,5 mm tai käsialan mukaan, mutta kuulin jo muilta naisilta, että 2,5 mm koukulla tuli liian iso hattu ja he joutuivat purkaamaan koko hatun ja aloittamaan uudelleen pienemmällä koukkukoolla. Siispä otin käyttöön 2 mm koukun vaikken tiennyt, millainen käsiala minulla olisi virkkuukoukku kädessäni enkä halunnut itselleni purkuhommia. Kukapa rakastaa käsitöiden purkaamista ja aloittaa ne uudelleen?  Hattua varten ostin vihreän langan Novita Kotiväki Kartano (väri 318 vihreä). Vihreä on yksi lempiväreistäni ja silmieni väri on myös vihreä, kirkka...

Siivekäs villatakki (ohje Virkkaa pikkuväelle -kirjasta)

Kuva
Toukokuun alussa päätin virkata koko kesän ja kerroin jo aiemmin aloittaneeni tällä siivekkäällä villatakilla, vaikka minulla ei ollut vielä tätä virkkauskirjaa käytössä. Sain ostettua kirjan yhdeltä naiselta, mutta kirjaa odotellessani ehdin tehdä tämän verran, kun sain alustavan virkkausohjeen toiselta naiselta.  Virkkaa pikkuväelle (Little Crochet)  - Linda Permann Atena - 2012 Minulla on muita virkkauskirjoja, joissa on pienten lasten vaateohjeita, mutta tämä kirja on paras tähän mennessä. En tiedä, miksen ole nähnyt tätä aiemmin, mutta nyt se on kirjahyllyssäni. Kirjan virkkauskuvia löytyy Ravelrysta . Siellä näkyy olevan Permannin muita virkkauskuvia, eikä vain lapsille. Ne muut virkkauskuvat löytyvät tästä . Kun kirja saapui, niin pääsin jatkamaan tätä villatakkia... ...ja viime viikolla olin helpottunut, kun sain tehtyä valmiiksi, sillä olin pitkittänyt tämän valmistumista tekemällä muita virkkaushommia. Pitää vaan ostaa k...

Virkkausvaihde on päällä

Kuva
Sunnuntailounaan vieraiden lähdettyä minut valtasi tyhjä olo, kun istuin sohvapöydän edessä ja sohvapöydällä ei ollut muuta käsityöhön liittyvää kuin puikkomitta, sakset ja päättelyneulat. Meni muutama päivä, kunnes päätin, että virkkaan koko kesän eli aikomukseni on kehittää virkkaustaitoani, sillä en ole kovin hyvä virkkaamaan. Tai olen oikeastaan laiska virkkaamaan ja taitoa riittää vain kirjallisten ohjeiden kanssa, virkkauspiirrokset eivät innosta virkkaamaan. Aloitin siivekkään villatakin pienelle lapselle ja se on edelleen kesken, mutta aion tehdä valmiiksi tänä kesänä, koska sillä ei ole kovin kiire valmistua ja aion antaa sen lahjaksi loppukesästä. Niin, minun piti ostaa kirjan joltain naiselta, jotta pääsisin virkkaamaan tätä villatakkia kirjan ohjeella, kun ihastuin tähän pienen lapsen villatakkimalliin netissä. Onnekseni tällä villatakilla on kirjallinen ohje. Kirja on siis Linda Permannin Virkkaa pikkuväelle ja tästä kirjasta en olekaan ehtinyt ki...

Oma koppa - neliö - kirja

Kuva
Oma koppa. Neliö - Virkattuja variaatioita Virpi Marjaana Siira WSOY 2015 19.2.2015 sain innostavan virkkauskirjan cdonilta kotiovelle asti (ei postilaatikkoon) ja tykästyin kirjaan ihan mahdottomasti. Tämä neliö-virkkauskirja innostaa enemmän kuin ensimmäinen ympyrä-kirja ja luulen, että syynä on se, että pidän enemmän neliöistä kuin ympyröistä, vaikka olen virkannut ympyrää mm. juhannusmattoa, ehkä hampaat irvessä. Adlibrikseltä tilattu kirja saapui 24.2.2015, ja piti hakea sen postista. En tiedä, miksi tätäkään ei voitu kantaa kotiovelle asti. Suoritan arvonnan vasta 9.3.2015, ja minun piti arpoa eilen, mutta tämä viikko on mennyt sairastellen ja en ehdi tehdä mitään tänä viikonloppuna, kun vieraita on tulossa. Kärsivällisyyttä, rakkaat arvontaan osallistuneet, jookosta. <3 Esittelen nopeasti tätä humoristista virkkauskirjaa ja loput voitte katsella Virpi Siiran blogista, johon Virpi on ladannut paljon kuvia tästä kirjasta . Virpi Siiran kirjat ovat olleet täynnä ku...

Tiskiliinatehtailu

Kuva
En ole suinkaan lopettanut neulomista ja virkkaamista, vaikka olen kirjoittanut paluuni jälkeen aivan muista asioista: Roosanauha-kampanjasta ja hankituista kirjoistani. Pian tulee erilaisia tekstejä, mitä olen puuhaillut tammikuun jälkeen. Otetaanpas ensimmäiseksi aiheeksi tiskiliinatehtailu, joka ei tuntunut loppuvan, kunnes kyllästyin muutaman liinan jälkeen. Novita kesä 2014 Maaliskuun lopulla 2014 vanha koulukaveri kyseli tiskiliinojen ohjeita facebookissa ja vinkkasin hänelle pari ohjetta. Silloin minuun iski innostus tehdä tiskiliinoja ja muistin pari päivää sitten tulleen Novita Kesä 2014-lehden, jossa on pari-kolme ohjetta. Hain lehden ja katselin kolmea ohjetta: virkattu tiskirätti ja kaksi neulottua tiskirättia. Itse en käytä rättisanaa, koska se kuvaa vanhaa ja rikkinäistä kangasta, mutta tässä lehdessä lukee tiskirätti. Tiskirätti -sana loukkaa myös siivousalan ammattilaisia, koska he eivät käytä vanhoja kankaita, vaan ottavat aina uusia liinoja. Jos neulomme, vir...