Tekstit

Näytetään tunnisteella NIina Laitinen designs merkityt tekstit.

Kaksi Villasukkien vuosi -sukkakirjaa arvonnassa

Kuva
Edit 8.2.2018 klo 18.00 ARVONTA ON JO PÄÄTTYNYT EILEN KLO 18.00. Ei kannata enää osallistua! Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!  Kyllä siitä on liian pitkä aika, kun kirjoitin viimeksi jotain tänne ja tein muuten itselleni uudenvuodenlupauksen, että kirjoitan tänne vähintään kerran kuussa. Toivottavasti onnistun lupauksessani ja muitakin lupauksia olen tehnyt liittyen käsityöhön, mutta niistä lupauksista erikseen myöhemmin. Viime joulukuussa tilasin Niina Laitisen Villasukkien vuosi  -sukkakirjan ja sain sen viime tiistaina, heti uudenvuodenpäivän jälkeen. Kyllä kirjassa on ihastuttavia sukkaohjeita Niina Laitisen tapaan ja uskon tekeväni sukkia ainakin kahden ohjeen mukaan ja teinkin jo ensimmäiset sukat yhden ohjeen mukaan viime elokuussa, sillä olin yksi koeneulojista. Koeneuloin siis  Hile -sukkaohjetta 3 mm metallisilla cubics-puikoilla ja oranssinvärisestä Rotvalli- langasta ja ohje oli varsin helppo. Uuden vuoden kunniaksi...

Loimut

Kuva
Itsenäisyyspäivän aattona Niina Laitinen huhuili koeneulojia facebookissa ja ilmoittauduin heti mukaan, sillä olin vailla tekemistä, koska en aloittanutkaan Niina Laitisen joulusukkakaletereita, kuin olin suunnittelut ennen joulukuuta ja olin hankkinut lankojakin kahta eri sukkamallia varten ja sillä hetkellä olin vain mukana Heidi Alanderin adventtihuivi-projektissa, jossa tuli vihjeitä joka toinen päivä.  Ilmoittautumisen jälkeen lähdin ostamaan pari Venla-kerää ja siinä vaiheessa en tiennyt vielä, millaisia pitsineulesukkia tulisin koeneulomaan Taimitarhan Joulu -sukkakokoelmasta. Venla-lankaa oli muuten vaikea löytää, sillä niitä ei ollut joka kaupassa. Vasta kolmannesta kaupasta löytyi ja valitsin kaksi eri väriä: punaisen ja keltavihreän. Ihastuin muuten tähän Venla -sukkalankaan, joka on ihanan pehmeä. Tämä sukkalanka saisi olla myynnissä monta vuotta eteenpäin kuin vain sukkalangat 7 veljestä ja Nalle. Sukkaohje tuli itsenäisyyspäivänä, iltapäiväl...

Sinapinkeltaiset pitsivartiset sukat - seeding socks

Kuva
Seeding socks Niina Laitinen designs Novita Nalle sinapinkeltainen 288 Langan menekki 77 gr 3 mm Knitpro Karbonz-puikot jalkakoko 39 Sateisena viikonloppuna tein nämä pitsivartiset sukat ja pidän tästä mallista, sillä pitsikuvio on vain varressa ja näin ollen kengissä ei tule hiertämään, kun jalkaterä on sileää neuletta. Helppo ja nopea neulemalli. Olisi varmaan aika tehdä muutakin kuin sukkia, joita on tulllut ihan riittävästi tänä vuonna. Erilaisia sukkamalleja on niin ihana tehdä, mutta voihan niitä sukkamalleja soveltaa mm. lapasiin, kämmekkäihin. pipoihin.

Lisää pinkkejä sukkia - December socks

Kuva
   Niina Laitisen sukkakalenteri 2015   December socks lanka: Novita Nalle 76 gr puikot: Kntipro Karbonz 3 mm jalkakoko: 39 Nämä pinkit sukat lähtivät jo syntymäpäiväsankarille ja olen tehnyt aiemmin tällä sukkamallilla maitosuklaan värisestä Nalle-langasta ja nekin sukat lähtivät lahjaksi. Koskahan teen itselleni? Kun seuraavan kerran neulon tätä sukkamallia, niin neulon varresta varpaisiin magic loop-tekniikalla, jotta sukat valmistuisivat samaan aikaan eikä tarvitsisi laskea kerroksia, sillä tällä kertaa toinen varsi oli liian pitkä, juuri kun olin neulonut jo jalkaterää, piti purkaa ja neuloa ja todeta taas, että nyt oli liian lyhyt varsi, kun olin tekemässä kiilakavennusta. Tällaista sähellystä ei ollut, kun neuloin ensimmäisiä December sukkia. Taisivat ajatukset karkailla, kun neuloin tätä pinkkiä sukkaparia, mutta kaunista sukkaparia on aina ollut ilo tehdä ja ohje ei ole edes vaikea.

Juhannussukat - midsommer socks

Kuva
Juhannuspäivänä aloin neulomaan juhannussukkia Niina Laitisen sukkaohjeella , jonka hän julkaisi muutama päivä ennen juhannusviikonloppua. Sukkamalli on helppo ja nopea, kertoo Niina hänen FB-sivulla ja se pitää paikkaansa, sillä lyhyet pitsisukat valmistuivat jo seuraavana päivänä. Uusi kokemus oli kantapään käänteinen vahvistettu neule, jota en ole ikinä tehnyt. Kun aloitin toisen sukan, niin en katsonut ollenkaan ohjetta, vaan muistin jo ulkoa kaiken eli joustinneuleen kerrosmäärän, kuvion määrän ennen kantapäätä, kantapään kerrokset, kavennukset ja jalkaterän kuvion määrän ja kärkikavennuksen. Tein sukkiin vain pari muutosta: kantapään kavennuksen kohdalla en jatkanut käänteistä vahvistettua kantapäätä,vaan tavallista vahvistettua neuletta ja kärkikavennuksessa neuloin sädekavennuksen, koska en halunnut leveää nauhakavennusta. Hyvät pitsisukat tuli parista pienestä muutokesesta huolimatta. Käytin Novita Nalle-lankaa, jota meni 52 grammaa ja värinä on vihreä nro 320. Työvälin...

Kesäiset Lyydiat

Kuva
Toukokuussa tein kesäsukat ja sain valmiiksi äitienpäivän aamuna eli neuloin itselleni sukat äitienpäivälahjaksi. Ohje löytyy Niina Laitisen Taimitarhan kesä-ohjekokoelmasta . Sukat neulottu Knitpro Cubics 3 mm/15 cm -puikoilla. Novita Nalle värinumero 348 ja lankaa meni 74 grammaa. Jalkakokoni on 39.

Suklaanväriset woffelit

Kuva
Ystävänäpäivän lahjapaketissa oli ruskeansävyinen Novita Nalle Taika-kerä (värinumero 808), jonka siirsin hyllylle odottamaan toteutusta. Nalle Taika-keristä on vaikea keksiä neulomista, olen huomannut ja pidän siitä, että lanka on pehmeän tuntuinen kuin esim. uutuuslanka Nalle Garden, joka on karkeapintainen. Olen ostanut kaksi Garden -kerää ja en ole vieläkään keksinyt, mitä neuloisin niistä. Suklaaholistina huomasin, että kerässä on suklaisia värejä: valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa. Vesi herahti kielelle, kun aloin luomaan silmukoita. Päätin tehdä helpot sukat miehelleni, kun viimeksi hänelle kesti kauan tehdä perussukat pyynnöstä ja näin ollen uudet sukat on valmiina ennen kuin hän pyytää lisää sukkia. Mieskin hämmästyi ja sanoi, ettei tilannut. Valitsin Niina Laitisen sukkaohjeista woffelit ja lankaa meni vain 70 gramman verran. Sukkien koko on muuten 43 ja sukat neulottu Knitpro Karbonz 3 mm/20 cm -puikoilla. Ohjeessa on sileä kantapää, mutta neuloin vahvist...

So sweet socks -sukat Novita Nalle Taika-langasta

Kuva
Pidän Novita Nalle Taika-väreistä, mutta tämä yksi väri ei mielyttänyt talvi-ihmisen silmiäni ja se tuli erään lankapaketin mukana enkä viitsinyt sanoa myyjälle, etten haluaisi tätä kerää ja neuvotella hinta uudestaan. Minusta tämä väri sopii vauvan neuleisiin tai kevät-ihmiselle. Tämä lankakerä on pyörinyt laatikossa varmaan vuoden, kunnes viime kuussa päätin neuloa Taimitarha by Niina Laitinen -neuleohjeista So sweet socks-ohjeella . En yleensä tykkää nilkkaresorista, mutta tästä nilkkaresorista tykkään, koska se on tarpeeksi lyhyt eikä turhan pitkä ja sukat pysyvät napakoina jaloissani. Novita Nalle Taika (väri 821) Knitpro Nova Cubics 3mm Värit erottuvat 1. ilman salamaa 2. salamalla 3. Instagram-asetuksella Kunpa sukkaan tulisi tuollaiset siistit väriraidat, mitkä ovat puikoilla. Langan menekki 72 grammaa Jalan koko 39 Sukkien tuleva omistaja on rakas tätini, joka asuu Ruotsissa. Var så god, min kära moster.