lauantaina, syyskuuta 27, 2014

Palmikkopipo

Huhtikuun alussa onnistuin kadottamaan kanervanvärisen palmikkopiponi, jonka olin ostanut Citymarketin alelaatikosta. Se pipo oli akryylia, mutta silti se oli hyvä pipo, jota ehdin käyttää vain pari vuotta.
Päätin ostaa Novita Isoveli-lankaa ja kanervanväristä ei löytynyt helposti, kunnes joku nainen Järvenpäässä oli myymässä sitä kolmen kerän verran. Varasin sen ja pyysin vanhinta poikaani, joka opiskelee toisen veljensä kanssa Järvenpäässä, hakemaan ne kerät ja toimittamaan ne minulle yhden kuriirin kautta.

Toukokuun helteillä 20.5.2014 päätin tehdä tämän pipon, jonka ohje löytyy Novita Talvi 2013-lehdestä.
Ensin neuloin joustinneuleen ja jatkoin kuvassa olevaa mallia.
Se oli liian pieni, vaikka neuloin samalla silmukkamäärällä, kun ohje on Isoveli-langalle. Olisi pitänyt lisätä silmoikoita heti alkuun,
Päätin purkaa ja etsiä toista ohjetta.





 
Lapsen neulotut palmikkolapaset
ja palmikkopipo
Novita syksy 2011




Seuraavana päivänä 21.5.2014
löysin sopivan pipomallin, joka on neulottu lapselle 7 veljestä -langasta. Päätin neuloa samalla silmukkamäärällä, kun olin neulonut aiemmin pipoja samalla silmukkamäärällä (80 silmukkaa) Isoveli-langasta. En ole koskaan neulonut tätä palmikkomallia.
Lapsen pipon ohje klik!

Kokeilin pipoa ennen kuin neuloin loppuun. Se tuntui sopivalta, joten neuloin pipon valmiiksi pari päivää myöhemmin.

Toivottavasti en hukkaa tätä pipoa, josta tykkään kovasti ja toivon, että tuleva talvi olisi riittävän luminen ja kylmä, jotta pääsisin käyttämään tätä pipoa.
Pitäisi varmaan tehdä vielä nuo palmikkolapaset, kun keriä on vielä kaksi.

Palmikkopipo 5 mm puikoilla
Novita Isoveli
langanmenekki alle 100 grammaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.