Tekstit

Myöhästynyt äitienpäivälahja

Kuva
Vapunaattona kävin hakemassa pari lankakerää kaupasta enkä tiennyt silloin, mitä virkkaisin. Mielessäni oli vaikka mitä mm. muutama kassimalli, kunnes aloin ajatella äitiäni. Hänellä ei ole kunnon kesähattua ja hän käyttää enimmäkseen huiveja, kun hän puuhailee kasvi-, peruna- ja mansikkamaalla kotonaan rantatontilla. Novita Cotton Mercerized (ent. Novita Kotiväki Kartano) vadelma 530 ja ruiskaunokki 130 Päätin virkata kaksi kesähattua äidilleni ja nämä eivät valmistuneet ajoissa ennen äitienpäivää, mutta laitan nämä hatut menemään äidille joko postissa tai menen käymään hänen kotonaan lähiaikoina. Hän tulee tarvitsemaan näitä hattuja enemmän kuin vain kasvimaalla, sillä tällä viikolla äitini sai kuulla järkyttävän uutisen: hänellä on syöpä. Kukaan meistä omaisista ei voi uskoa tätä todeksi, mutta onneksi äitini aikoo taistella ja taistelemme yhdessä syöpää vastaan. Minullakin on samanlaisia kesähattuja, jotka tein viime kesänä: 7 eriväristä hattua Novita ...

Blogini on ollut hiljainen viime aikoina

Kuva
Syytän varmaan Instagramia, miksen ole innostunut kirjoittaman blogipostauksia, kun Instagramiin on niin helppo ottaa kuvia ja ladata muiden nähtäväksi eikä tarvitse kirjoittaa enempää kuin pari riviä. Täytyisi varmaan yrittää enemmän blogin kanssa enkä ole uskaltanut katsoa luonnokset-kansiosta, montako blogipostausta on siinä kesken. Tämä vuosi alkoi muutenkin eri tavalla kuin viime vuosina, sillä olen palannut toiseen harrastukseen, jota olen laiminlyönyt pitkään: kirjojen lukeminen eli luen nykyään kirjoja koko ajan. Aloitin myös urheilutreenit 2,5 vuoden tauon jälkeen ja samaan aikaan lopetin lihan syömisen kokonaan ja siirryin kasvisruokaan. Terveyteni on ollut huono viime vuosina ja nyt olen ihan terve uuden ruokavalion ansiosta. Kävin myös yhden kurssin ja aloitin uuden työn ja tällä hetkellä olen kahden viikon sairauslomalla, kun polveni vääntyi ja sitä kuvataan vielä magneettikuvauksessa, sillä röntgenkuva ei näytä kaikkea. Liian paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa ja pa...

Värien iloittelua virkatuissa mandaloissa

Kuva
Virkatut mandalat (Mandalas to Crochet) Haafner Linssen Moreeni 2017 Olen mieltynyt värikkäisiin mandaloihin ja ihastellut erilaisia mandaloita sekä käsityö- että värityskirjamaailmassa jo muutaman vuoden ajan. En tiedä, mikä niissä ympyröissä vetää ja luulen, että värien iloittelu on se, mikä vetää puoleensa. Myös upeat kuviot ja niiden haasteellinen toteutustapa viehättävät suuresti. Facebookin käsityöryhmissä moni on virkannut erilaisia mandaloita ja jopa suuritöisiä mandaloita mm. peittoja ja olen aina kuvitellut, etten itse pystyisi samaan. Viime vuonna ihastelin englanninkielisen virkkauskirjan upeita mandaloita mm. Instagramissa enkä osannut aavistaa silloin tai en uskaltanut toivoa, että tämä kirja tulisi suomeksi.  Nyt se tuli, kiitos Moreenille, joka lähetti kirjan arvosteltavaksi! sisällysluettelo Hollantilainen maailmanmatkaaja Haafner ensimmäisessä virkkauskirjassaan kehoittaa jopa kokenutta virkkaajaa lukemaan Ennen kuin aloitat -osion, jotta kokenut v...

Loimut

Kuva
Itsenäisyyspäivän aattona Niina Laitinen huhuili koeneulojia facebookissa ja ilmoittauduin heti mukaan, sillä olin vailla tekemistä, koska en aloittanutkaan Niina Laitisen joulusukkakaletereita, kuin olin suunnittelut ennen joulukuuta ja olin hankkinut lankojakin kahta eri sukkamallia varten ja sillä hetkellä olin vain mukana Heidi Alanderin adventtihuivi-projektissa, jossa tuli vihjeitä joka toinen päivä.  Ilmoittautumisen jälkeen lähdin ostamaan pari Venla-kerää ja siinä vaiheessa en tiennyt vielä, millaisia pitsineulesukkia tulisin koeneulomaan Taimitarhan Joulu -sukkakokoelmasta. Venla-lankaa oli muuten vaikea löytää, sillä niitä ei ollut joka kaupassa. Vasta kolmannesta kaupasta löytyi ja valitsin kaksi eri väriä: punaisen ja keltavihreän. Ihastuin muuten tähän Venla -sukkalankaan, joka on ihanan pehmeä. Tämä sukkalanka saisi olla myynnissä monta vuotta eteenpäin kuin vain sukkalangat 7 veljestä ja Nalle. Sukkaohje tuli itsenäisyyspäivänä, iltapäiväl...

3 o 1 n -sukat Keskustori-langasta

Kuva
Nyt sukat valmistuivat ja nämä saivat kunnian päästä ensimmäisenä sukkaparina M-kokoisen sukkaplokin päälle pingotettavaksi. Olen nimittäin ostanut ensimmäisen sukkaplokin Succaplokki -kioskista kädentaitomessuilta viime viikonloppuna ja jälkeenpäin minua harmitti, etten ostanut isomman eli L-kokoisen sukkaplokin, kun miestäni on niin vaikea saada sovittamaan sukkia, joka kerta, kun haluan sovittaa juuri sillä hetkellä. Yksi sukkaplokki maksoi messuhintaan 14 euroa ja kaksi sukkaplokkia 25 euroa, enkä ymmärrä, miksi ostin vain yhden enkä kaksi erikokoista sukkaplokkia, äh. Ennen kädentaitomessuja päätin neuloa Kaupunkilangan Keskustori -langasta 3 o 1 n -sukkaparin itselleni kahdesta syystä: halusin kokeilla, miltä ohut Keskustori-sukkalanka tuntuu ja miltä eripituiset Zing-puikot tuntuvat neulotessani samaa sukkamallia. Siis minulla on kaksi 2,5 mm Zing-puikkoja eripituisina: 15 cm ja 20 cm ja halusin neuloa juuri ennen messuja ennen kuin tekisin ostopäätök...

Vie kuvastudio ulos, satoi tai paistoi!

Kuva
Kädentaitomessujen jälkeen olen odotellut sopivaa hetkeä ottaa kuvia messuostoksistani. Ulkona on pimeää ja vettä on satanut sateisen viikonlopun jälkeen maanantaina, tiistaina ja tänäänkin, ja mittani tuli täyteen ja vein kuvausstudion ulos, sillä sisällä ei ollut tarpeeksi luonnonvaloa. Miksen hoksannut tätä aiemmin pimeinä syksy- ja talvipäivinä? Täytyy vaan muistaa laittaa sukat jalkaan ja kengät myös, sillä unohdin laittaaa jotain jalkaani ja kuvasin paljain jaloin märällä ja kylmällä terassilattialla. Messupostaus tulee sitten illempana tai huomenna, kun nyt sain kuvattua messuostokseni, jota en yleensä esittele sosiaalisessa mediassa kuin nyt. Varmaan huomaatte eron ulkona otettujen kuvien ja sisällä otetun kuvan välillä alempana. Siispä kannattaa kuvata ulkona kuin sisällä pimeässä lampun varassa tai räpsiä kuvia salamanvalossa. sisällä otettu kuva lampun varassa sunnuntai-iltana ulkona otetut kuvat