perjantaina, lokakuuta 25, 2013

Silmälasiasiaa - osa 2

 Tänään lähdin mieheni mukaan Tampereelle päämääränä Nissen-liike.


Häneltä otettiin näköarvio liiketiloissa ja hänet ohjattiin heti takahuoneeseen näöntarkastukseen, josta päättelin, että hän saa kolmet lasit yhden hinnalla -tarjouksen. Lucky man!



Näöntarkastuksen jälkeen hän valitsi kaksi mieleisensä kehykset ja sai kolmannen silmälasin lahjakortin, jonka kiikutimme optikkokäynnin jälkeen hänen veljelle, joka ilahtui suuresti, että saa elämänsä ensimmäiset silmälasit ilmaiseksi.
MUTTA!
Hän kuitenkin joutuu maksamaan 35 euroa näöntarkastuksesta, mikä on noloa, jos kerran saa lahjakortin, mutta joutuu silti maksamaan jotain saadaakseen ilmaiset silmälasit peruslinsseineen. Aika ristiriitaista, eikö vain? Meille ei jäänyt tuosta hyvä mieli vaikka ajatus oli ensin hieno ja sitten tuo 35 euron rahastus pilasi koko lahjaidean. F****ing!

Lahjakortin aukeaman oikea puoli
Lahjakortin takasivu
Miehelleni tarjottiin vielä lisähinta 55 euroa siitä, että linssit eivät naarmuunnu, heijasta yms. Hän otti sen ja loppusumma olikin 185 euroa, sillä se 55 euron lisähinta otettiin myös toisen silmälasin linsseistä. Mielestäni loppusumma olisi pitänyt olla 130 euroa eli 75 euroa plus 55 euroa eikä
75 + 55 + 55. Nice surprise!

Kun mieheni sai hoidettua silmälasiasiansa, tiedustelin tältä Nissen-liikkeen optikolta, mitähän minun moniteholinssit voimakkuuksillani maksaisi. Kerroin lukemat ja optikko keskusteli toisen optikon kanssa.

Vastaukseksi sain:"Emme pysty tekemään näitä linssejä sinulle ja sinun pitäisi mennä Instrulle"

Siis MITÄ? Nissen ei pysty teettämään linssejä minulle, vaikka toinen Nissen-liike pystyy teettämään. Eihän liike tee itse, vaan lähettää linssitilauksen jonnekin (vuonna 2008 Nissen lähetti linssitilaukseni Saksaan). Nissen ohjasi minut kilpailijalle! What the heck? 

Nyt en oikein ymmärtänyt? 

Muokattu 26.10.2013
Jenni-nimisen lukijan ansiosta tiedän nyt, että Instru Optiikka omistaa Nissenin, Instrumentariumin ja Keopsin.

Lisää asiasta löytyy tästä uutisesta.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/30/vain-kilpailuttamalla-saa-silmalaseille-oikean-hinnan


2 kommenttia:

  1. Nissen ei tokikaan ohjannut kilpailijalle, sillä Nissen ja Instrumentarium ovat samaa puljua, Instru optiikka Oy:tä. Joku joskus sanoikin, että Nissen houkuttelee asiakkaat tarjouksilla ja Istrumentarium tekee tilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en ole ottanut sen verran selvää, minkä konsernin alla molemmat ovat. Ei uskoisi, kun Instrumentariumilla saa K-plussaa ja Nissenillä S-bonusta ostosten yhteydessä.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.