lauantaina, marraskuuta 16, 2013

Suomen Kädentaidot-messut 2013

Tänään kävin ystävättäreni ja hänen kouluikäisen tyttärensä kanssa Suomen Kädentaidot-messuilla.
Olen käynyt näillä messuilla vuodesta 2010 lähtien joka marraskuu ja tämän päivän jälkeen päätin pitää tauon ensi vuonna, muttei sitä koskaan tiedä, jos taas lähden sinne, koska ne ovat niin upeat messut, kuten aina. Meidän kahvipöytään istuutuivat tamperelaiset kaksossisarukset, iältään noin 60-70 vuotiaita. Toinen heistä kertoi, että he ovat käyneet messuilla joka ikinen vuosi eivätkä ole vielä kyllästyneet. Kertoi myös, millaisia käsitöitä hän tekee itselleen ja myös kaksossiskolleen. Mukavasta pienestä kahvirupattelusta tuli hyvä mieli.

Käykää ihmeessä messuilla ensi vuonna, jos ette ole käyneet. Huomenna ehtii vielä käydä.
Ajatelkaa, Euroopan suurin kädentaidot-messutapahtuma on Tampereella!

C-hallissa oli väkeä kuten aina.

Avainperä, ja toimii myös neulatyynynä, sanoi myyjä.
Mietin vielä, kumpana käytän.

Tyttäreni teki laukkutilauksen Hanko-langoista ja
sovimme, että teenkin Isoveli-langasta.

Nappasin tämän lehden Kerä-lankakaupan osastolta.

Tein Ihana-lehtitilauksen ja sain nämä mukaani

Kävin ostamassa tämän lehden Paperilla-kopperosta

Kauppias kiittää ostoksestani liittämällä alekupongin.
Kiitos, sanon minäkin. 
Hobboks-osastolta nappasin nämä kirjat, joita olen katsellut jonkin aikaa.
10 euroa/kirja
Ihanaa, että Juju-osastolta voi ostaa kirjoja, vaikkei ole jäsen.
Tämä kirja maksoi 10 euroa ja tätäkin olen katsellut jonkin aikaa.
Olisin halunnut ostaa niitä liittymiskirjoja
kuin Patalappuja a la carte ja Luonnonkauniit neuleet
enkä älynnyt kysyä, voiko niitäkin ostaa vaikkei liity jäseneksi.
Jahas, lankesin tilamaan Moda-lehden vaikkei ollut tarkoitus.
Tilauksen kylkiäiset: teetee alpakka-kerät, keittiöpyyhe, viimeisin Moda-lehti
ja kotelo, jossa puikot ja virkkuukoukku.

4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Voi! Kivoja löytöjä. Messujen hauskuus on se inspiraatio mikä siellä vallitsee. Ja tietty ne satunnaiset kaffetapamiset :-)
    TiinuK

    VastaaPoista
  3. Tuossa "Eiran Langat" - lehtisen vikalla aukeamalla on juttu mun kanta paikasta, Lentävästä Lapasesta. Kerroin siitä sun lankakauppa- arvonnassasi.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ja luinkin sen ja myös muistin sinut, Susanna maalta. :)
      Se vaikuttaa mukavalta paikalta. Pitää käydä siellä, kun kaksi pojistani opiskelee parhaillaan Järvenpäässä.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.