keskiviikkona, lokakuuta 29, 2014

Villasukkakirja


Villasukkakirja - Ann Budd
Englanninkielinen alkuteos Sock knitting master class innovative techniques + patterns from top designers
Vaativia malleja taitavalle neulojalle
Moreeni


Kirja tuli syyskuun viimeisenä päivänä ja sukkaneulootikkona ehdin katsella tätä kirjaa jonkin verran lokakuun aikana. Kirjassa neulotaan varresta kärkeen ja myös kärjestä varteen ja ihania ohjeita on 17. On vaikea päättää, minkä sukkamallin aloittaisin. Ehkäpä pitsisukat tai palmikkosukat.

Sukan kokoa huomioidaan etukäteen mittaamalla mittanauahalla jalan kokoa, jotta sukat mahtuisivat jalkaan kauniisti ja napakasti, sillä silmukat löystyvät jonkin verran. Liian löysät sukat kuluvat nopeasti ja myös tuntuvat ilkeiltä jaloissa. Siispä ei pidä tuijottaa aina sukkamittataulukkoa, jossa on valmiit mitat, sillä meillä kaikilla on erikokoiset ja näköiset jalat.

Olen neulonut sukkapuikoilla ja myös pitkillä pyöröpuikoilla kahta sukkaa samaan aikaan varresta kärkeen ja myös kärjestä varteen. Pidän enemmän sukkapuikoilla neulomisesta, mutta pitäisi aina neuloa kahta sukkaa samaan aikaan kaksilla sukkapuikoilla, jotta sukkapari valmistuisi varmasti.
Kun olen tehnyt yhden sukan, niin joskus huokaisen miettiessäni, että pitäisi aloittaa toisen sukan eikä tekisi mieli tehdä, mutta silti olisi pakko tehdä toisen sukan ettei yksi sukka jäisi korin pohjalle odottamaan kaveria.
Muutama sukkamalli
Pidän tästä kirjasta, jota voin suositella sukkaneulootikoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.