tiistaina, helmikuuta 02, 2016

Merihenkiset perussukat

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Nyt eletään jo helmikuuta ja aloitan vuoden ensimmäisen blogitekstin "vanhalla" sukkaparilla, vaikkei ollut tarkoitus, mutta menköön. Jospa innostun kirjoittamaan lisää tekstejä ja tyhjentämään luonnokset-kansion.

Marraskuussa mieheni kaivoi tämän raitakerän messuostoksistani, toi eteeni ja toivoi perussukkia itselleen. Hänpä ei vaan tiennyt, etten tykkää neuloa perussukkia, mutta nehän ovat parhaat ja moni käyttää mielellään perussukkia, minäkin äitini neulomia perussukkia. Ensimmäinen sukka valmistui melko heti eli marraskuussa, mutta toinen jäi aloittamatta. Ette varmaan arvaa, milloin toinen sukka valmistui. Eilen!

Joo, eilen toinen sukka valmistui, vaikka mieheni toivoi sukkien valmistumista viimeistään jouluksi, ja hän on saanut odotella harvinaisen pitkään (yli kaksi kuukautta!). Hän oli kysellyt välillä, koska nämä sukat valmistuisivat. Anteeksi, mutta minulla taitaa olla tilapäinen vihasuhde sukkiin tällä hetkellä vaikka rakastan neuloa sukkia. Toinen sukka valmistui eilen toisesta syystä: tarvitsin niitä sukkapuikkoja juuri nyt. Nyt on puikkojen vapauttamisprojekti meneillään, sillä monet sukkapuikot ja pyöröpuikot ovat kiinni neuleissa. Olette varmaan huomanneet Instagramista, mitä neuleita olen tehnyt viime aikoina. Aika vähän, mutta jotain, kun jaksan tai ehdin lukuharrastukseltani.

Mutta nyt kuvia näistä sukista, jotka menevät mieheni käyttöön jo tänään, kun hän pääsee töistä. Hänellä on muuten tapana laittaa villasukat jalkaan heti suihkun jälkeen rankan työpäivän päätteeksi. Villasukat lämmittävät ja myös rauhoittavat miehen jalkoja, sillä mieheni seisoo 8-9 tuntia töissä joka päivä.

marraskuun kuvat

Sukkien koko 43
Novita 7 veljestä Raita (meri 831)
Langan menekki 113 grammaa
Puikot 3,5 mm Knitpro Nova
sädekavennus
Sukkien raitavärit erisuuntaisia,
toinen kerän päältä ja toinen kerän sisältä

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Meri tulee kyllä väristä mieleen =))

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvät perussukat, ja tosi kivan väriset!
    Mä olen samanlainen villasukankäyttäjä, kyllä ne on oltava jaloissa aina.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.