Tekstit

Millainen lankakauppa - arvonta

Kuva
20.000 -lukema meni rikki 15.10.2013 ja päätin, etten suorita arvonnan sen kunniaksi, vaan jokin muu lukema tai jokin aihe saa arvonnan aikaan. Nyt löysin aiheen, koska olen huomannut viime aikoina näitä asioita. En ymmärrä, miksi jotkut mikkeliläiset valittavat, etteivät löydä hyviä lankakauppoja kotikunnasta. Löytyyhän hyvä lankakauppa: TaitoShop. Roosanauha-kampanjan aikana näyttää olevan herkullinen lankavalikoima, mutta kyllä myymälästä löytyy yhtä herkullisia lankoja. Sama koskee kuopiolaisiakin, jotka valittavat samasta asiasta ja sielläkin on TaitoShop, joka tuli maaliskuussa 2013. Itse olen entinen kuopiolainen, joka olen antanut muille kuopiolaisille hyviä vinkkejä lankakaupoista, vaikken ole käynyt vieläkään kuopiolaisissa lankakaupoissa. Jotkut lankakaupat eivät pysy pinnalla, vaan sulkevat ovensa lopullisesti muutaman vuoden jälkeen. Miksi? Ottaako yrittäjyys koville (kova verotus) vai lankakauppa ei kestänyt muita lähellä olevia lankakauppoja? Jotkut lankakaupat p...

Ufot marraskuulta 2013

Kuva
Roosalangasta sukkapari Ensimmäinen edennyt jo kantapäähän asti ja toinen on vielä aloittamatta Elokuun alussa aloitin virkatun mekon kanssa ja siitä puuttuu enää kaarroke Tällä viikolla aloitin ja teen tämän jakun loppuun ensi viikon ajan Tämä jakku neulotaan yhtenä kappaleena, tykkään! Viime yönä aloitin palmikkotunikan Ohjeessa neulotaan etu- ja takakappaleet erikseen, mutta kokeilen nyt yhtenä kappaleena pyörönä.

Kauneimmat käsityöt 7/2013

Kuva
Tilasin tämän lehden pitkän tauon jälkeen ja viime perjantaina ilmestyi vuoden viimeinen numero 7/2013. Viime vuonna viimeisin lehti oli 6/2012 eli yllätyin, että lehden määrä on kasvanut tänä vuonna. Tämä lehti oli laimea ja moni nainen on sanonut, että Kauneimmat joulun käsityöt 2013 oli kiinnostavampi kuin tämä numero. En löytänyt mitään kiinnostavaa kuin vain katselin pitkähihaista neuletunikaa sillä silmällä, koska neulon parhaillaan lyhythihaista palmikkotunikaa. Kansikuva Sisältö Ainoa, mikä kiinnosti, oli tämä pitkähihainen neuletunika. Seuraava ilmestyy tammikuussa 2014 Minua kiinnostaa neulottu kastemekko Kaipa haen tämän lehden kaupasta jonain päivänä.

Paperilla -verkkolehti

Kuva
Tänään kaverini vinkkasi uudesta askartelulehdestä, joka ilmestyi Paperilla-nimisenä verkkolehtenä . Ihastuin täysin tähän lehteen, vaikken ole askarteluihmisiä. Lehdessä on ainakin pari sellaista juttua, joista voisin innostua tekemään. Olen vain tyytynyt ihastelemaan ihania askartelujuttuja ja olen kylläkin tehnyt pari kertaa joulukortteja, mutta se jäikin siihen. Verkkolehdestä löytyy mm. videoklipsi, kuinka tehdään joulupallot-taulu . Minulla on kylläkin yksi laatikko täynnä askartelutarvikkeita. Vaatimaton sellainen. Lisää kuvateksti Katsotaan, herääkö askarteluintoni Suomen Kädentaidot-messuilla, kun edellisillä kerroilla en vieläkään syttynyt haalimaan askartelujuttuja. Seuraava verkkolehti ilmestyy ensi vuoden helmikuussa. Jään odottamaan sitä innolla. Muuten, Paperilla-toimitus etsii uusia jäseniä. Jos olet tosi taitava ja halukas tekemään yhteistyötä, ilmoittaudu sinne.  http://paperillalehti.blogspot.fi/2013/11/paperilla-etsii-uusia-jasenia.h...

Silmälasiasiaa - osa 2

Kuva
 Tänään lähdin mieheni mukaan Tampereelle päämääränä Nissen-liike. Häneltä otettiin näköarvio liiketiloissa ja hänet ohjattiin heti takahuoneeseen näöntarkastukseen, josta päättelin, että hän saa kolmet lasit yhden hinnalla -tarjouksen. Lucky man! Näöntarkastuksen jälkeen hän valitsi kaksi mieleisensä kehykset ja sai kolmannen silmälasin lahjakortin, jonka kiikutimme optikkokäynnin jälkeen hänen veljelle, joka ilahtui suuresti, että saa elämänsä ensimmäiset silmälasit ilmaiseksi. MUTTA! Hän kuitenkin joutuu maksamaan 35 euroa näöntarkastuksesta , mikä on noloa , jos kerran saa lahjakortin, mutta joutuu silti maksamaan jotain saadaakseen ilmaiset silmälasit peruslinsseineen. Aika ristiriitaista, eikö vain? Meille ei jäänyt tuosta hyvä mieli vaikka ajatus oli ensin hieno ja sitten tuo 35 euron rahastus pilasi koko lahjaidean. F****ing! Lahjakortin aukeaman oikea puoli Lahjakortin takasivu Miehelleni tarjottiin vielä lisähinta 55 euroa siitä, että linssit eivä...

Silmälasiasiaa

Kuva
Vaikka tämä on käsityöblogi, mutta tänään otti niin päähän, että halusin tuoda esille sen, miksi meitä silmälaseja käyttäviä rokotetaan liikaa. Tiesin jo ennen kuin astuin Nissenin liikkeeseen, etten saisi tätä tarjousta itselleni. Olisi hienoa saada kahdet moniteholasit itselleni ja antaa kolmannet yksitehoiset lasit miehelleni lahjaksi. Edellisestä Nissen-käynnistä on jo aikaa (viimeksi vuonna 2008) ja sen jälkeen kävin kerran Instrulla. Nissenin tarjous Optikko otti suuntaa-antavan näköarvion ennen näöntarkastusta ja katsoi edellistä silmälasilappuani, että minulla on tosi paha hajataitto. Hän kertoi anteeksipyydellen, että linssit tulisivat maksamaan vain 729 euroa enkä voisi käyttää tätä kolmen lasin tarjousta.   729 euroa plus kehykset tälle työttömälle, ei kiitos. Peruin samantien näöntarkastuksen, koska siitä tulisi maksullinen ilman tätä tarjousta eli 35 euroa. Likinäköinen olen oikealta -5,50 ja vasemmalta -5,25, sylinterit -3,25 ja -4,25. Kannattaisiko minun...

Neulotut nuket-kirja Kirjatorilta

Kuva
Enpä ole käynyt Kirjatori-kaupassa yli neljäään vuoteen sen jälkeen, kun muutimme Tampereelta Ylöjärvelle. Vaikka käyn Tampereella muutaman kerran vuodessa, en siltikään ole eksynyt Kirjatori-kauppaan, joka sijaitsee ihan keskustassa ja Sokosta vastapäätä. Tätä kirjaa ei ollut aikomustakaan hankkia, olin ajatellut aiemmin tämän kirjan ilmestyttyä viime vuonna, mutta tänään Kirjatori-kaupassa mieleni muuttui nähtyäni hinnan. Vain viisi euroa!  Tästä tulikin mieleen viimevuotinen tempaus: neljän Novitan neulomolaisen yhteinen projekti, jossa syntyi näköisnukke kaksin kappalein Mika Tommolasta. Video Mika Tommolan näköisnukke-juttu KLIK Kirja täynnä ihania nukkeja erilaisine vaatteineen. Niistähän saa ideoita omiin neulomuksiin.