Tekstit

Juhannussukat - midsommer socks

Kuva
Juhannuspäivänä aloin neulomaan juhannussukkia Niina Laitisen sukkaohjeella , jonka hän julkaisi muutama päivä ennen juhannusviikonloppua. Sukkamalli on helppo ja nopea, kertoo Niina hänen FB-sivulla ja se pitää paikkaansa, sillä lyhyet pitsisukat valmistuivat jo seuraavana päivänä. Uusi kokemus oli kantapään käänteinen vahvistettu neule, jota en ole ikinä tehnyt. Kun aloitin toisen sukan, niin en katsonut ollenkaan ohjetta, vaan muistin jo ulkoa kaiken eli joustinneuleen kerrosmäärän, kuvion määrän ennen kantapäätä, kantapään kerrokset, kavennukset ja jalkaterän kuvion määrän ja kärkikavennuksen. Tein sukkiin vain pari muutosta: kantapään kavennuksen kohdalla en jatkanut käänteistä vahvistettua kantapäätä,vaan tavallista vahvistettua neuletta ja kärkikavennuksessa neuloin sädekavennuksen, koska en halunnut leveää nauhakavennusta. Hyvät pitsisukat tuli parista pienestä muutokesesta huolimatta. Käytin Novita Nalle-lankaa, jota meni 52 grammaa ja värinä on vihreä nro 320. Työvälin...

Virkattu lierihattu- ensimmäinen kesähattuni

Kuva
Nyt se on tehty!  Nimittäin virkkasin elämäni ensimmäisen kesähatun, kun yleensä neulon pipoja ja myssyjä syksyksi ja talveksi. Mietinkin, jospa neuloisin kesähatun, mutta päätin testata virkkaustaitojani ja virkkausohjeen lukutaitoani. Novitan lahjalehden hatun ohje ei ole kokonaan kirjallinen vaan osa on tekstinä ja osa piirroksina ja minähän en tykkää lukea piirroksista vaan ainoastaan tekstistä. Ohjeessa virkkuukoukun koko on 2,5 mm tai käsialan mukaan, mutta kuulin jo muilta naisilta, että 2,5 mm koukulla tuli liian iso hattu ja he joutuivat purkaamaan koko hatun ja aloittamaan uudelleen pienemmällä koukkukoolla. Siispä otin käyttöön 2 mm koukun vaikken tiennyt, millainen käsiala minulla olisi virkkuukoukku kädessäni enkä halunnut itselleni purkuhommia. Kukapa rakastaa käsitöiden purkaamista ja aloittaa ne uudelleen?  Hattua varten ostin vihreän langan Novita Kotiväki Kartano (väri 318 vihreä). Vihreä on yksi lempiväreistäni ja silmieni väri on myös vihreä, kirkka...

Kesäiset pitsisukat

Kuva
Tiistaina postilaatikosta löytyi yllätyslehti Novitalta, joka halusi kiittää Novitan lukijoita lahjalehdellä. Ohuessa lehdessä on 11 erilaista ohjetta, joista 7 virkkausohjetta, yksi sukkaohje ja muuta sellaista. Sukkaohje sai minut neulomaan kesäiset sukat lahjavarastoon ja sain juuri valmiiksi nyt aamuyöstä. Tuumasin juuri, että nyt taisin tehdä omat sukkatourit, kun tein alle vuorokaudessa, enkä laskenut tunteja. En muuten ole osallistunut siihen Tour de sock-kisaan enkä ollut aiemmin mukana, mutta olen kuullut siitä paljon ja seuraankin taustalla mm. Instagramissa, miten suomalaiset pärjäävät kisoissa ja ihastelen upeita sukkia eri malleissa ja väreissä.  Lehdessä on pitsisukat Novita Aalto-langasta ja nappasin hyllyltäni vihreän Novita Nalle Garden -kerän (värinumero 868). Sukkamalli on helppo ja nopea, johtuen silmukkamäärästä, kun varressa on vain 50 silmukkaa ja jalkaterässä 48. Samantapainen pitsikuvio on mm. Manteliset-sukissa ja myös Novitan kevätnumerossa ...

Kesäiset Lyydiat

Kuva
Toukokuussa tein kesäsukat ja sain valmiiksi äitienpäivän aamuna eli neuloin itselleni sukat äitienpäivälahjaksi. Ohje löytyy Niina Laitisen Taimitarhan kesä-ohjekokoelmasta . Sukat neulottu Knitpro Cubics 3 mm/15 cm -puikoilla. Novita Nalle värinumero 348 ja lankaa meni 74 grammaa. Jalkakokoni on 39.

Suklaanväriset woffelit

Kuva
Ystävänäpäivän lahjapaketissa oli ruskeansävyinen Novita Nalle Taika-kerä (värinumero 808), jonka siirsin hyllylle odottamaan toteutusta. Nalle Taika-keristä on vaikea keksiä neulomista, olen huomannut ja pidän siitä, että lanka on pehmeän tuntuinen kuin esim. uutuuslanka Nalle Garden, joka on karkeapintainen. Olen ostanut kaksi Garden -kerää ja en ole vieläkään keksinyt, mitä neuloisin niistä. Suklaaholistina huomasin, että kerässä on suklaisia värejä: valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa. Vesi herahti kielelle, kun aloin luomaan silmukoita. Päätin tehdä helpot sukat miehelleni, kun viimeksi hänelle kesti kauan tehdä perussukat pyynnöstä ja näin ollen uudet sukat on valmiina ennen kuin hän pyytää lisää sukkia. Mieskin hämmästyi ja sanoi, ettei tilannut. Valitsin Niina Laitisen sukkaohjeista woffelit ja lankaa meni vain 70 gramman verran. Sukkien koko on muuten 43 ja sukat neulottu Knitpro Karbonz 3 mm/20 cm -puikoilla. Ohjeessa on sileä kantapää, mutta neuloin vahvist...

Neulo nostetuin silmukoin - kirja ja kirjoneulelapaset nostetuilla silmukoilla

Kuva
Neulo nostetuin silmukoin - klassisen tekniikan uusi ilme Simona Merchant-Dest ja Faina Goberstein The Art of Slip-Stitch Knitting Minerva - 2016 Vajaa kolme viikkoa sitten tämä kirja tuli postitse ja vasta tänään pääsin tutkailemaan kirjan sisältöä paremmin. Kirjan kirjoitti sama parivaljakko, joka teki aiemmin kirjan Saumatonta neulontaa . Tämä kirja sisältää yksinkertaisia ja myös monipuolisia neuleteknikoita, ja erilaisilla tekniikoilla syntyy kauniita ja upeita kirjoneuleita ja neulepintoja. Yhden neulontakokemukseni perusteella uskon, että kirjan ohjeilla valmistuu erilaisia neuleita vähällä vaivallakin. Siitä neulekokemuksestani kerron alempana. sisällys Kirjassa on siis 16 neuleohjetta ja niiden lisäksi erilaisia neulepintoja ohjeineen, joilla voi tehdä monipuolisia ja monivärisiä neuleita. Kirja opastaa siinäkin, mitä lankaa kannattaa käyttää, jotta neulepinta näyttäisi paremmalta tai tulisi esiin paremmin. Neulepinnat kerrotaan sekä sanallisesti että ruutu...

Ensimmäinen facebook-arvonta pärähti käyntiin

Kuva
Lupasin laittaa linkin tänne, kun laitan ensimmäisen facebook-arvonnan pystyyn. Arvontapaketin sisältö selviää, kun käytte katsomassa facebookissa.