maanantaina, kesäkuuta 03, 2013

Jämälangat

Novita hehkutti jämälankaideoita-ryhmästä Facebookissa juuri, kun otin Facebook-lomaa 6.5. lähtien ja palaan vasta syksyllä. Haluan nähdä, miten pärjään ilman Facebookia muutaman kuukauden ajan. Viime aikoina olen huomannut, että joka puolella puhutaan Facebookista ja mainoskirjeissä pyydetään liittymään eriin facebook-ryhmiin tai osallistumaan erilaisiin kilpailuihin, joihin voi osallistua vain Facebookin kautta.

Pääsen ihastelemaan jämälankajuttuja Facebookissa vasta ensi syksynä ja tänä kesänä keskityn omiin käsityöjuttuihin. Facebookissa on erilaisia käsityöryhmiä, joissa olen mukana ja niitäkin pääsen lukemaan vasta syksyllä.

Minulta löytyy kyllä jämälankoja, joiden käyttöä en ole vielä keksinyt Langat ovat eri paksuisia ja laatuisia, joten ei niistä voi tehdä yhteen projektiin. Muovipussissa olevista Isoveli-lankajämistä voisin virkata/neuloa raidallisen pipon.
En osaa yhdistellä värejä keskenään jämälankojen kanssa tai ehkä osaan tietämättäni, mutta en vaan pysty päästämään itseni valloille. En ainakaan tällä hetkellä. Helpointa olisi käyttää raidallisia lankoja kuten tein niitä dominoruutuja. Siinä ei tarvitsisi miettiä, miten sommitella värejä keskenään.

 
Minulla on kyllä Neulo. Virkkaa. Kirjo. Eko-langasta! -kirja, joka antaisi erilaisia vihjeitä käyttää jämälankoja. Esim. tunika omalla tavallani, essu tai räsymatto.
Pitäisi hankkia toinen Sanna Vatasen kirja Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta!
jos vaikka se antaisi vauhtia käyttää jämälankoja pois. 

2 kommenttia:

  1. Tuo FB on tosiaan joka paikassa. Minä se edelleen kuljen siinäkin vastavirtaan. Ehkäpä minäkin tunnen tarvetta liittyä siihen joku kaunis päivä:)
    Jämälangoista on usen vaikea keksiä mitään tolkullista. Juuri nuo eri paksuudet, värit ja laadut on niin hankalaa yhdistää. Haasteellista.

    VastaaPoista
  2. Ladybug, ole onnellinen, kun et ole Facebookissa, vielä. Siitä jää koukkuun eikä pääse irti helposti. Menee helposti parikin tuntia ennen kuin pääsee siitä tekemään muita hommia, kun lukee muiden päivityksiä ja juttuja ja kommentoi ja ynnä muuta sellaista. Sinne tulee myös kiinnostavia uutisia muilta uutistoimituksilta ja silloin menee niitäkin lukemaan. Nyt Facebook-lomalla keskityn lukemaan uutisia eri tavalla ja puuhailemaan omia juttuja. Ei tarvitse ihmetellä, mikä viesti tuli tablettiin, kun facebook lähettää muiden päivitys-viestejä tablettiin silloin, kun Facebook on päällä. Nyt Facebook on kiinni, niin tabletti on ollut hiljaa viime viikkoina, ja olen tyytyväinen siihen.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.