PItkästä aikaa Tampereen Lankamaailmassa
![]() |
| Tampereen Lankamaailma |
Lähes seitsemän käsityövuoden aikana Tampereen Lankamaailmassa on tullut käytyä liian harvoin, sijainnin takia, koska se sijaitsee Länsi-Tampereella ja asumme Lempäälässä, jo viisi vuotta ja kun asuimme Ylöjärvellä kaksi vuotta, kävin vain pari tai kolme kertaa. Nyt viimeisestä käynnistä on kulunut jo aikaa, ehkä kaksi tai jopa kolme vuotta. En todellakaan muista mitään viimeisestä käynnistä ja mieheni muisti jääneensä autoon odottamaan sillä välin, kun kävin nopeasti hakemassa jotain, mutten vaan muista, mitä hain.
En olisi lähtenyt lankaostoksille viime lauantaina, ellei mieheni olisi pyytänyt minua kyyditsemään häntä Länsi-Tampereelle, Lielahteen asti. Hän ei nääs tykkää käyttää busseja eikä kuulemma osaa kulkea yksin bussilla Lempäälästä Tampereen Lielahteen ja vaihtaa busseja. ;)
Viime tiistaina mieheni kysyi näin: "Olisitko menossa Tampereelle vaikkapa elokuviin tai shoppailemaan ensi lauantaina?" ja toivoi minun kyydittävän häntä Tampereen Lielahteen.
Vastasin, että voin mää käydä Tampereen Lankamaailmassa, joka on Lielahdesssa, pitkästä aikaa ja mieheni siitä innostui (kyyti varmistettu!). Hän jopa tarjoutui tulemaan kanssani lankakauppaan, ilmeisesti kiitokseksi ja olin varma, ettei mies astuisi lankakaupan ovesta sisään, vaan jäisi autoon odottamaan.
Olin jälleen väärässä, sillä mies tuli kanssani ihan sisälle asti, ja ehdimme sinne 23 minuuttia juuri ennen kuin Lankamaailma menisi kiinni. Hän ihmetteli lankakaupan kokoa ja kysyi, onko tämä suurin lankakauppa Tampereella. Mutistin nopeasti, että jotain sinnepäin ja minulla oli kiire katsella lankoja nopeasti ennen kuin kauppa menisi kiinni. Moni neuloja suositteli ostamaan Ville-lankaa ja Ville-lanka oli tarjouksessa 3 kerää/10 euroa, ja katselin kyllä niitä keriä ja hypistelin ja päätin jättää hyllylle ja katsella muita lankoja.
Ehdin huomata, että Lankamaailmasta voi ostaa valmiita sukkia (kai koneneulottuja) ja hinta on muistaakseni 11,90 euroa/sukkapari, mutten katsonut, ovatko kaikki samanhintaisia, mutta yhdellä sivulla kaikki sukat maksoivat 11,90 euroa, kolmella sivulla olevien sukkien hinnoista en siis tiedä.
20 minuutin aikana en ehtinyt katsella lankahyllyjä kunnolla enkä ehtinyt ottaa paljon kuvia, mutta ehdin napata nämä langat mukaan: kaksi kerää Onionin Nettle Sock , yhden Schoppelwollin Laceball 100 -kerän ja kaksi kerää Cewecin Trinidad superwash (lankahyllyn lapussa luki uutuus) ja onnekseni myynnissä oli vielä tämä Modernit klassikot -ohjekuvasto, joka ilmestyi jo syksyllä 2014. Puikkovalikoimakin jäi katsomatta lähempänä, mutta ehdin napata kuvan siitä kassajonossa.
Ennen kuin menin kassalle, etsin miestäni, joka oli kadonnut ja hetken aikaa etsittyäni löysin hänet istumassa pehmeässä nojatuolissa. Onneksi on tällainen tuoli, johon mies oli voinut istuutua odottamaan.
![]() |
| miehen kasvot retusoitu |
![]() |
Kun kirjoitan tätä tekstiä, huomasin samalla, että Lankamaailma juhlii 30 vuotta tämän viikon ajan ja sen kunniaksi on upeita tarjouksia. Yritän olla tilaamatta, vaikka sieltä voi tilata yli 30 euron edestä postikuluitta tämän viikon ajan.
Etusivulla oleva mainos
- Saat synttäriviikolla 16.-23.10. yli 30 euron ostoksesta/tilauksesta lahjaksi Lankamaailma-puikkomitan, 1 etu/asiakas (puikkomittoja on jaossa 200 kpl/myymälä).
- Lähetämme yli 30 euron tehdyt tilaukset Lankamaailman verkkokaupasta toimituskuluitta (tilaukset tehty klo 7.00 16.- klo 24.00 30.10.)
- Tuotteita on rajoitetusti ja tarjoukset ovat voimassa 23.10. asti
**********
Mitähän tekisin näistä langoista, mutta mietin sitä myöhemmin, sillä minun täytyy saada muut neuleprojektit valmiiksi, ja tuosta ohjekuvastosta nappaan yhden ohjeen pian neulottavaksi.![]() |
| ostoskassin sisältö |






Kommentit
Lähetä kommentti
Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos, kun kommentoit.